Riina Kaarla ja Sami Kaarla: Muumipeikko esittää

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Parin vuoden tauon jälkeen Muumipeikko-luukkukirjasarja saa jatkoa. Tällä kertaa Muumipeikko esittää eli on aika leikkiä teatteria. Niiskuneiti kolleganaan Muumipeikko pukeutuu erilaisiin rooliasuihin muuntautuen aina uljaasta prinssistä balettitanssijaan, ryöväriin ja salapoliisiin. Oivallisena apurina toimii Pikku Myy ja pienistä otuksista saadaan hieno yleisö.

Riina ja Sami Kaarlan vanhahtavalla, janssonmaisuutta kunnioittavalla tavalla kuvitetut Muumi-kirjat saavat minulta suosituksen. Niitä katselee aikuinenkin kovasti mielellään ja yksinkertaisuudessaan ne sopivat jo pienellekin lukijalle. Lisäksi luukkukirjojen kohdalla pikkulapsiystävällisyyttä tukee sivujen astetta vahvempi laatu ja hauskana lisäbonuksena ovat tietysti kurkistusluukut.

Suositeltava kirja sekä sarja, kuten Kaarlojen muumituotanto kokonaisuudessaankin.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...