Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kolmas askeleeni taannoin aloittamallani Muumi-romaanien polulla poikkeaa selvästi kahdesta ensimmäisestä. Kertoja on nyt minämuotoinen, kun Muumipeikon isä, Muumipappa, lähtee avaamaan sen sivuilla muistelmien muodossa seikkailuhenkistä nuoruuttaan. Mielenkiintoni teosta kohtaan oli etukäteen suuri, sillä Muumi-kirjojen sarjasta tämä on se lapsiminuun vähiten jälkiä jättänyt. En muistanut sen tapahtumia kovinkaan tarkasti, joskin ne toki palailivat pätkittäin lukukokemuksen edetessä.
”Tuulisena syysiltana kauan sitten löydettiin sanomalehtipaperista tehty paketti muumien löytölasten kodin portailta. Paketissa makasin minä hyvin pienenä ja viluisena, eikä minulla ollut aavistustakaan missä isäni ja äitini oleskelivat.”
Näin nurjasti alkaa Muumipapan elämä hemulin luomissa onnettomissa olosuhteissa, joissa vain leima hännässä erottaa hänet muista muumilapsista ja joissa puhtaus on paljon suukkoja tärkeämpää. Niinpä tämä hemulin tähdistä ennustama ”vaivalloiseksi” ja ”ylilahjakkaaksi” tulevaisuudessa kehittyvä muumilapsi ei kestäkään elämää synkässä ja neliskulmaisessa talossa, vaan pakenee avaraan maailmaan. Ensitöiksi syntyy muumitalo, ”hyvin pieni, mutta korkea ja kapea kuten muumitalon tuleekin olla, paljon parvekkeita, portaita ja torneja”. Oma talo puron varrella, se on jotakin se.
Hyvin pian Muumipappa myös löytää ensimmäisen ystävänsä, Fredriksonin, tapahtuma, josta voisi sanoa hänen elämänsä vihdoin alkavan. Seuraavassa käänteessä hänen tielleen osuvat myös Fredriksonin veljenpoika Hosuli, Nipsun isä, sekä Nuuskamuikkusen isä Juksu. Yhdessä tämän sangen omalaatuisen seurueen kanssa Muumipeikon isä viettää myrskyistä nuoruuttaan.
Kirjasta ei puutu seikkailua, päinvastoin, mutta tällä kertaa jätän noiden referoimisen tyystin arvioni ulkopuolelle, säilyttäen tuleville lukijoille täyden yllätyksellisyyden. Hosulin ja Juksun mainioihin persooniin en sen sijaan malta olla hetkeksi pysähtymättä. Pieni ja pelokas, suursiivouksessa orvoksi jäänyt amerikkalaisessa kahvipurkissa majaileva Hosuli on selkeästi jättänyt geeniperimänsä jälkeläiseensä Nipsuun, syntymälaiska, vain kiellettyjä asioita kiehtovina pitävä Juksu taas on elämänasenteeltaan helposti yhdistettävissä Nuuskamuikkuseen. Lopulta paljastuva muikkusen äidin henkilöllisyys on sekin oma mielenkiintoinen kiemuransa, jonka jälkeen on hauska tutkia Nuuskamuikkusen ja pikku Myyn yhteneväisiä piirteitä.
Muumipapan urotyöt on jälleen esimerkillinen näyte Tove Janssonin mahtavasta mielikuvituksesta ja siitä maailmasta, jonka hän on siirtänyt kynänsä kautta ulottuvillemme. Tuohon maisemaan sukeltaminen ei ole koskaan liian myöhäistä, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Nämä eivät suinkaan ole ainoastaan lastenkirjoja.
”Luulen että poikani Muumipeikko on perinyt heikkouteni rantoihin. – – – Mutta aavalla merellä tunnemme itsemme epävarmoiksi. Taivaanranta on siellä liian kaukana. Muumipeikot pitävät ystävällisesti vaihtelevasta, arvaamattomasta ja erikoisesta maisemasta. Rannasta jossa on hiukan maata ja hiukan vettä, auringonlaskusta jossa on hiukan tummuutta ja hiukan valoa, ja keväästä joka on hiukan kylmä ja hiukan lämmin.”
Niin. Eiköhän meistä monikin.
