Katariina Heilala, Riina Kaarla ja Sami Kaarla: Muumi ja Pikku Myy : Värit & Tunteet

Tunteet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuvakirjamaailmassa tutuksi tulleiden Riina ja Sami Kaarlan muumihahmot johdattavat pienet lukijat tällä kertaa värien ja tunteiden maailmaan. Ensikirjakaksikko esittelee niin värikästä Muumilaaksoa kuin sen tunteikkaita asukkaitakin.

Tällaiset muutaman sanan lauseita sisältävät ensikirjat ovat yllättävän monipuolisia ”opetusvälineitä”. Niitä on hauska esitellä vauvalukijoille ihan ensimmäisinä kosketuksina kirjamaailmaan, mutta voi niitä läpikäydä vielä parivuotiaankin kanssa. Näistä kahdesta erityisesti Tunteet on sopiva vähän isommallekin lapselle. Eikä kaksivuotias edes välttämättä vielä tiedä, mitä on olla haaveellinen tai vaikkapa kateellinen.

Muumit hahmoina miellyttävät monia, joten siitäkin varmasti lisää kiinnostuspisteitä. Oiva tapa tutustuttaa lapsia värien ja tunteiden maailmaan.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...