Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tarvittiin Finlandia-ehdokkuus, että sain tartuttua tähän kirjaan. Mustaa jäätä oli päätynyt kustantajan kuvastosta kirjastolainaksi, sen verran kiinnostavalta kirjan kuvaus vaikutti, mutta kun kirja oli käsissä, se oli jotenkin niin mitäänsanomattoman oloinen, etten saanut tartuttua.
Kirjan nimi on kyllä huono, kovin yhdentekevä ja mitäänsanomaton. Kansikaan ei oikein onnistu houkuttelemaan, sekin on vähän pliisu. Onneksi tuli kuitenkin tartuttua, sillä tylsän nimen ja laimean kannen takana piili oikein mainio kirja. Mustaa jäätä alkaa siitä kun Antti menee vastahakoisesti vanhojen tuttujen, Siirin ja Gulffin, luokse synttärikahveille ja löytää molemmat kuolleina.
Siitä palataan ajassa taaksepäin aikaan, jolloin Antti oli pikkupoika ja asui samassa pihassa Siirin ja Gulffin kanssa. Gulffi ajoi taksi-Mersua ja Siiri oli kummallinen, ystävällinen nainen, joka sai kohtauksia ja jota seksinhimoiset miehet jahtasivat. Gulffi sai sitten heitellä innokkaimpia ikkunasta ulos. Antin isällä oli Mosse ja Gulffi ja Siiri edustivat Antin vanhemmille maailmaa, jonka kanssa ei ikinä koskaan saa olla missään tekemisissä, tai tulee selkäsauna.
Kirja kuvaa Antin kasvua aikamieheksi ja Siirin ja Gulffin vaikeaa elämää aikana, jolloin poikkeuksellisia ihmisiä ei katsottu hyvällä. Gulffilla on raskas perhetausta, joka on jättänyt syvät leimansa, Siirillä taas omat vaikeutensa olla ja omat menetyksensä surtavana. Antti tutustuu vanhempiensa kielloista huolimatta Gulffiin, joka on mielenkiintoinen vastavoima omalle isälle, ja kietoutuu siten kaksikon elämään, roikkuen siinä reunamilla – ja päätyy sitten löytämään nämä kuolleina. Mutta miten ja miksi siihen sitten päädyttiin?
Mustaa jäätä on kiinnostava kuvaus erilaisena ihmisenä elämisestä ja homoseksuaalisuudesta 1960- ja 1970-luvulla. Anne Vuori-Kemilä käyttelee hahmojaan kuvatessaan vahvaa psykologista pelisilmää. Juonenkuljetus on taitavaa, kolmen kertojan rakenne on hyvin tehty, ja paikoin synkkää tarinaa keventävät rouheat huumorinpilkahdukset. Varsinkin Antin ja Gulffin välisissä kohtauksissa on mainio tunnelma.
Hieno kirja. Itse soisin Finlandian ehkä sittenkin Anni Kytömäelle, mutta olen tyytyväinen, että luin Mustaa jäätä.
