Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Petri Tamminen on aina kuulunut minun suosikkikirjailijoihini, sillä hänen mahtava lakoninen tyylinsä on hurmannut minut. Pidän tavattomasti niistä loppuun asti hiotuista lauseista, joissa jokaisessa on ajatus.
Musta vyö on se isän vyö. Isä on kuollut ja jättänyt jälkeensä paitsi sen vyön, niin paljon muuta. Kirjailija suree ja syyllistää itseään ja alkaa pelätä omaa kuolemaansa.
Kirjan aihe on kuolema, yksi minulle hyvin tärkeistä aiheista ja niin ollen viihdyin tämän kirjan ja sen tuomien ajatusten parissa erityisen hyvin. Mitä kuolema herättää, etenkin jos kyseessä on läheisen menetys, tärkeän ihmisen menetys. Syyllisyys hiipii kuvioihin väistämättä.
Tässä kirjassa päähenkilön vaimo on suuressa osassa, se järjen ääni ja se, joka pitää miehen ruodussa ja takoo miehen mieleen lohtua. Joskaan ei sitä loputtomasti ole.
Sinä et ole aikuinen.
Sinä olet pikkupoika:
Jolta isä on kuollut:
Se isä jonka suojassa sinä sait olla poika:
Se sinua pelottaa.
Ei se että on sinun vuorosi kuolla:
Vaan se, että on sinun vuorosi olla aikuinen.
Petri suree isänsä menetystä niin, että vaikuttaa jo masentuneelta ja itseensä sulkeutuneelta. Hän kertoo monta niin liikuttavaa tarinaa, että luin vedet silmissä. Jotenkin oli niin koskettavaa se, miten mies ja vanhempi mies ovat kommunikoineet. Ovat jollain lailla yrittäneet kertoa toisilleen, että välittävät.
Petri Tammisen kirja on niin kaunis, niin lempeitä ajatuksia täynnä, että kun sen saa loppuun, tekisi mieli aloittaa heti uudestaan.
