Ilosaarirockia ja Joensuun Popmuusikoita perustamassa sekä Joensuun korkeakoulua koeajamassa vuonna 1971 oli hän, musiikkimies Hannu Tikkanen. Tikkanen tuli kaupunkiin luokanopettajakoulutukseen, joka oli aloitettu vuotta aikaisemmin seminaarin jäljiltä. Musiikki tempaisi opiskelijapojan ja nielaisi syövereihinsä; pääasia tahtoi jäädä toissijaiseksi, kun opiskelutovereiden kanssa alettiin veivata musaa. Nimenomaan tovereiden: vasemmistolaisuus ja taistolaisuus oli kova sana porvarillisessa kaupungissa musiikin ohella, kun Jouko Turkka pisti samana syksynä kaupunginteatterissa hyrskynmyrskyn.
Siinä kunnon pohjat – ennen kuin käymme kulauttamassa kautta pohjoiskarjalan Mustan Ryssän ja Sinisen Enkelin kitusiimme. Romaanissa hesalainen Vesa saapuu itäiseen periferiaan opiskelemaan opeksi ja rakastuu Leenaan ikihyväksi, Vesa juo suosikkijuomaansa mustaa ryssää ja Leena nauttii omaa sininen enkeli -sekoitustaan. Siitäpä parille nimi ja kirjalle pohjateemaa seurattavaksi.
No, rakkaustarina jää kirjassa lopulta toissijaiseksi ja framilla kukkoillaan ja pyöriskellään musiikin nieleminä. Opiskelu kärsii, hyvä jottei unohdu kokonaan: musa se on joka vie Vesaa ja monia muita kaupungin kavereita. Ja viina, jopa huumeita kaupungilla. Ja politiikka taistolaisuuden tunkiessa joka paikkaan.
Vesa on mukana siellä missä soitetaan. Opiskelijabileet on kova juttu, myös Vesan ja kavereiden bändi. Kirjan Vesa siis seuraa pitkälti Hannun omia jalanjälkiä ja lukija pääsee nuuhkaisemaan puolen vuosisadan takaista opiskelijaelämää Joensuussa kaukana kaukana Hesan valoista.
Nostalgista, tarpeellista tallennusta suoraan paikan päältä. Mukava oli palata noihin aikoihin ja muistella vapaa-ajan paikkoja, joita ei enää ole: Wienitär, Skotti Pub, Elli/Jokela ja niin edelleen, ja palata opiskelupaikoille, rakennuksiin, jotka vielä ovat pystyssä, kuten monen romanssin asuntola-Inter. Rehtori Kirkinen on kuollut, kuten muutkin tohtorit ja lehtorit, mutta hei – se liuhuparta psykologi taistolainen tohtoripa vielä elää ja vaikuttaa! Putin mieheksi kaiken kaikkiaan se Simo.
Tikkasen kirja on tunnetta ja nuoruuden intoa täys, subjektiivinen ja affektiivinen – ja siinähän sen lumo ja tarttuvuus. Jos puolueetonta tekstiä kaipaa, niin onhan luettavissa Alina Kuusiston väitöskirja: Korkeakoulun punainen aave. Keskustelu Joensuun korkeakoulun politisoitumisesta 1970-luvun sanomalehtikirjoittelussa ja muistelupuheessa.
Hannu Tikkanen halusi oikaista:
Sen verran siihen voisi korjata tuota tekstin alkua, että kun tulin Joensuuhun, joensuulaiset rokkarit olivat jo perustaneet Popmuusikot ry:n noin 2 kuukautta aiemmin ja järjestäneet ensimmäisen Ilosaarirockin noin viikkoa aiemmin ennen tuloani. Liittyin kyllä pian porukkaan mukaan, mutta en ollut niitä varsinaisia perustajajäseniä.