Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pauli Haantie on yksinäinen ylioppilas, joka opiskelee Tampereella insinööriksi. Hän on orpo, vähävarainen, mutta ylpeä ja ainakin omasta mielestään korkeamoraalinen. Rakkausasioissa hän on kuitenkin täysin kokematon, ja niinpä tavatessaan Marjatan, kauniin työläistytön, hän ihastuu välittömästi sydänjuuriaan myöten. Samoin on laita leski-isänsä Artun kanssa kahden asuvalla Marjatalla. Viaton tyttö tekisi mitä tahansa suuren rakkautensa eteen, mutta menneisyyden vähäinen tahra paisuu lopulta suhteettomiin mittoihin. Edessä on dramaattinen syöksykierre, josta ei selvitä ilman peruuttamattomia vahinkoja.
Musta rakkaus on Väinö Linnan toinen romaani. Se ilmestyi alunperin vuonna 1948, kun Linna oli vielä itse töissä samassa tehtaassa, jonka työläiskortteleissa romaani liikkuu. Se onkin paitsi miljööltään myös henkilöiltään hyvin tamperelainen. Työväenluokkaisen puheenparren ja herraskaisen yleiskielen vaihtelu dialogissa osoittaa Linnan tarkkaa kielikorvaa.
Mustan rakkauden selkeä pääteema on mustasukkaisuus. Pauli on patologisen mustasukkainen ja ylpeydessään jopa naurettavuuteen asti ehdoton. Koko kirjan ajan kihissyt painekattila pettää lopulta täysin, eikä Pauli löydä hulluudestaan muuta pakotietä kuin kaiken tuhoavan väkivallan ja kuoleman. Muut jäävät alle.
Jotenkin piinallinen lukukokemus Musta rakkaus minulle oli. Ehkä se oli ajan henki 1940-luvulla, että tunteista ei uskallettu puhua, että annettiin kärpäsestä tulla härkänen ennen kuin asialle voitiin jotain tehdä. Nykylukijana huomio kiinnittyy nuorten kaikkinaiseen naiiviuteen – hahmoihin on hieman vaikea samastua, heistä ei ole helppo pitää. Vallankin Pauli on lähes sietämätön hermokimppu.
Väinö Linnan myöhempi tuotanto, Tuntematon sotilas (Sotaromaani) sekä Täällä Pohjantähden alla -trilogia, luo melko epäreilun vertailukohdan Mustalle rakkaudelle, joka ei missään tapauksessa ole näiden veroinen mestariteos. Yleissivistyksen kannalta se kuitenkin on ihan mielenkiintoinen, ja pienimuotoisena alle 200-sivuisena teoksena myös parissa illassa luettavissa. Suosittelen.
