Göran Hägg: Mussolini

Mussolini

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja kertoo erään totuuden siitä, miten vasemmistososialistisesta lehtimiehestä tuli ensimmäisen maailmansodan tappion jälkeen omalaatuinen, kansalliskiihkoinen poliittinen johtaja. Mustapaitojen valtaannousu Italiassa oli muuten miltei veretön. Poistettavien listalle joutunut maailmankuulu runoruhtinas D’Annunzio olisi ehkä pystynyt ottamaan fasistien johtopaikan, jollei häntä olisi heitetty ulos ikkunasta. Vammautuneena vanhuksena suurmies palkittiin omalla linnalla.

Häggin kuvaus vallan valtaamisesta sisältää monia uusia näkökohtia. Tosiasia kuitenkin on, että vasta 1800-luvun lopulla valtioksi muodostettu Italia ei fasistien marssien aikana ollut vielä mikään yhtenäinen kansakunta, vaan toisiaan ymmärtämättömiä latinalaisia murteita puhuvien heimojen maa.

Mussolini ei kuitenkaan ollut pelkkä kansankiihottaja vaan lukenut sekä kohtalaisen kielitaitoinen ahkera kirjoittelija, joka julkaisi useita teoksia — tosin laadusta voidaan olla montaa mieltä. Ystäviä hänellä ei ollut, mutta rakastajattaria sitäkin enemmän. Veljen ja lentäjäpojan kuolemien jälkeinen murhe vaikuttaa aidolta: Mussolini ei kenties ollut täysi sosiopaatti kuten usein on arvioitu. Valtansa alussa hän mielellään poseerasi mulkoillen epäluuloisesti, Italiassa kerrotaan, että kuvat muistuttavat kovasti nykyisen pääministeri Silvio Berlusconin esiintymisiä!

Fasistihallinto selvisi kohtalaisen hyvin kansainvälisen laman haasteista järjestämällä köyhille kansalaisille jättimäisiä julkisia työmaita. Mussolini myös sai junat kulkemaan ajallaan ja tämä muistetaan maassa vieläkin. Alaisiaan taajaan vaihtanut Il Duce vajosi suuruudenhulluuteen viimeistään silloin, kun hän uskoi palauttavansa Rooman keisarikunnan valtaamalla kristillisen Etiopian. Kun heimosotilaiden niskaan syydetiin sinappikaasua, oli siirrytty lopullisesti kansanmurhien ja sotarikosten tielle. Liittolaisuus Saksan nousevien natsien ja Adolf Hitlerin kanssa ei kuitenkaan ollut itsestäänselvä asia. Mussolini kelpasi jopa pitkään arvostetuksi keskustelu- ja kirjeenvaihtokumppaniksi brittiläiselle oppositiopoliitikko Winston Churchillekin.

Italian liittyminen toiseen maailmansotaan Saksan rinnalla osoitti kirjan mukaan vallan sokeuttamaa suhteellisuudentajun puutetta. Kaikki mahdollinen meni pieleen ja lisäksi vielä moni mahdotonkin asia. Latinalainen kansa ja sen eliitti, fasistien suuri neuvosto, käänsivät nerokkaalle johtajalle selkänsä. Saksalaiset partiot vapauttivat arestiin pannun Mussolinin, josta tuli saksalaisten murtuvan hirmuvallan sätkynukke. Lopulta ura johti teloitukseen…

Monipuolinen, mielenkiintoinen, ansiokas elämäkerta rajoittuu Italian politiikkaan. Mussolinin fasisteilla oli kuitenkin voimiensa aikoina paljon laajempi, eurooppalainen ja maailmanlaajuinen vaikutus. Kirja on tuore, yllättävän monitahoinen ja erilainen kuvaus Mussolinista, Italian lähihistoriasta sekä — tottakai — fasismin noususta sekä toisesta maailmansodasta keskittyen kuitenkin tältäkin osin eniten Italiaan. Suosittelen kaikille lähihistoriasta kiinnostuneille, mielestäni oikein hyvä ja luettava perusteos aiheesta.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...