Ben Myers: Muse : vastavirtaan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Matthew Bellamyn, Chris Wolstenholmen ja Dominick Howardin muodostama Muse on yhtye, jonka tarina todellakin ansaitsi päästä kovien kansien väliin. Muse ei ole noussut maailmanlaajuiseen suosioon sattumalta, onnella tai ulkomusiikillisilla asioilla ratsastaen. Suuren lahjakkuuden lisäksi eväinä ovat olleet sinnikkyys, rohkeus tehdä jotain erilaista ja usko omaan tekemiseensä silloinkin, kun taustatukea ei ole ollut.

Kirja kertoo Musen tarinan aikajärjestyksessä. Jo koulun bändikilpailuissa yhtye erottuu muista, vaikka suuremman menestyksen kakun maistamiseen onkin vielä pitkä matka. Kun tulee ratkaisujen aika, niin trio jättää yksimielisesti opiskelun kesken ja keskittyy musiikkiin.

Musen keulahahmo ja ”luova johtaja” on ilman muuta kitaristilaulajapianisti Matt, joka on kiinnostunut jo nuorena hyvin monista asioista. Tämä kuuluu myös musiikissa luovuutena ja kokeiluina. Mies itse kuvaa omia esikuviaan haavoittuvaisiksi ja kekseliäiksi, jotka tutkivat itseään, eivätkä yksinomaan isoveljiensä levyhyllyjä. Musen musiikkia tuntevan lukijan on helppo ajatella, että yhtä hyvin hän voisi kuvata itseään.

Kirjan mehukkaimpaan satoon kuuluvat kappaleiden kuvaukset ja taustat, jotka raottavat porttia juuri sopivasti. Niistä vastaa pääosin Myers, mutta myös Bellamy kertoo omia kommenttejaan. Joskus liika taustatieto voi tahria kuulijan mielikuvan, mutta tässä tapauksessa se elävöittää kuvia entisestään.

Unintendedin kuvataan olevan sametinpehmeä hylätyksi tulleen rakastajan valitus ja Knights Of Cydonia taas voisi olla kappale, joka saa kuuntelijansa ratsastamaan alasti Hiljaisuuden meren poikki töräytellen samalla lelutrumpettia. New Bornissa taas on enemmän huippuja ja laaksoja kuin Himalajan vuoristossa.

Teoksen runkona on soittaminen ja musiikki, mutta kiertue-elämän monet kasvot tulevat myös tutuksi. Niistä myös kerrotaan melko suoraan, kuten hieman huvittavilta kuulostavista sienihallusinaatioistakin.

Hieman ennen kirjan julkaisua Muse esiintyi Helsingin Kaisaniemessä ja se oli jo seitsemäs vierailu maassamme. Kirjan lopussa onkin omistettu kuusi sivua Muse Suomessa -otsikon alle. Ajankohta julkaisuun on mielestäni muutenkin oivallinen, sillä yhtye on tehnyt viisi niin keskenään erilaista studiolevyä, että enempää ja uudempaa on vaikea edes odottaa.

Musen seuraavaa liikettä odottaessa on hyvä keskittyä mainiosti kirjoitettuun teokseen. Tosin lukeminen saattaa keskeytyä moneen otteeseen, kun haluaa kuunnella kirjassa mainitun kappaleen heti, eikä hetken päästä.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...