Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Ei ole todellisuudessa olemassa mitään keskustalaisia eikä kultaisen keskitien humanisteja. Kysymys on ainoastaan eettisen porvarillisen elämänkatsomuksen ja materialistisen marxilaisuuden välisestä kamppailusta. Kultainen keskitie on sula mahdottomuus. Se joka liehittelee pakanallista antikristillisyyttä, hän liehittelee perkelettä.”
Näin pauhaa saarnamies Lahden Seurahuoneella isänmaallisessa tilaisuudessa. Eletään 1930-luvun alkua, ja poliittinen ilmapiiri on kireä: sisällissodan haavat ovat edelleen auki, luokkaviha ja antisemitismi kukoistavat. Lapuanliike järjestelee talonpoikaismarssia, ja vasemmistolaisina pidettyjä henkilöitä muilutetaan ja pahoinpidellään. Tällaisen vihamielisen teon kohteeksi joutuu myös harrastajanäyttelijä Lars Kuivanen, jonka suurin synti oli siinä, että hän esitti huvittavaan valoon joutuvaa pappia työväenteatterin näytelmässä. Kuivasen kohdalla pelkkä muilutus ei sitten riitäkään, vaan hänet pahoinpidellään kuoliaaksi.
Tekoa pidetään aluksi pirtuporukoiden keskinäisenä välienselvittelynä, mutta Otso Kekki ei oikein usko tähän. Eikä Kuivasen kyyditys jääkään sitten ainoaksi. Otson yksityiselämäkin on kehittynyt; hänellä ja venäläissyntyisellä Veralla on pieni Urho-poika, mutta pariskunta asuu edelleen eri osoitteissa vihkimättömänä susiparina. Myös Vera saa tuta ilmapiirin kiristymisen, sillä häntä toivotellaan takaisin Venäjälle ja heitellään hevosenkakkaroilla.
Lahtelainen Timo Sandberg on tavattoman tuottelias kirjailija, mutta onneksi hänellä määrä ei ole alkanut korvata laatua; voittihan hänen vuonna 2013 julkaistu ensimmäinen historiallinen dekkarinsa Mustamäki Vuoden johtolanka -palkinnon. Mustamäki ja sen vuonna 2015 ilmestynyt jatko-osa Häränsilmä ovat mielestäni olleet eräitä viime vuosien kotimaisen dekkaritarjonnan helmiä, eikä tämä Murhakuja ollenkaan petä odotuksiani, päin vastoin.
Murhakujan rikosjuoni ei nyt ehkä ole kovin merkillinen, mutta pysyy kuitenkin hyvin koossa. Sen sijaan sarjan tässäkin osassa ajan ja miljöön kuvaus ovat herkullisen aidontuntuisia; uskoisin, että Sandberg on tehnyt valtavan taustatyön, niin oikealta ajankuvaus tuntuu. Kysymys on tietenkin myös kirjailijan eittämättömästä lahjakkuudesta, sillä ei pelkkä tosiasioiden luettelo tekisi kirjasta mainiota kaunokirjallisuutta.
Henkilöt on myös kuvattu uskottavasti, etenkin päähenkilö Otso Kekki, joka joutuu työssään tasapainoilemaan erilaisia ajatussuuntia edustavien kollegoidensa kanssa ja kotona Veran levottoman mielen parissa. Kirjassa on lukuisia varmoin vedoin piirrettyjä sivuhenkilöitä, ja jokunen todellisenkin elämän hahmo pistäytyy tuomassa ajankuvaukseen lisää eloisuutta: Helmi Vuorelma pitää kansallispukuliikettä ja Jarno Pennanen on saapunut palopuhujaksi työväen juhlatilaisuuteen.
Oikein suositeltava kirja siis tämä Murhakuja! Toivottavasti Sandberg jaksaa yhä jatkaa korkeatasoista työtään sekä Otso Kekin että nykyaikaan sijoittuvan Erkki Heittola -sarjan parissa.
