Kirsi on perheetön keski-ikäinen nainen, urallaan edennyt ja hyvässä asemassa, mutta yksinäinen ja sivistyneesti syrjäytynyt. Hän kokee olevansa kaikessa ulkopuolinen ja suorittaa, juoksee lenkillä aivan kuin rangaistaakseen itseään jostain. Tai jos minusta vain tuntuu siltä, ehkä Kirsi juoksee päästäkseen karkuun pahaa oloa. Ehkä molempia.
Muovilusikkalapsissa mennään kahdella tasolla. Ollaan nykyajassa Kirsin kanssa kokonainen viikko. Mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja kaiken aikaa tilanne muuttuu ja paikka paikoin käy jännittäväksi; on vain luettava, että tietää, kuinka Kirsin käy. Työelämän kuvaus voi olla monille tuttuakin tutumpaa.
Välillä ollaan Kirsin lapsuudessa. Perheessä, jossa ei oltu niin kuin olisi pitänyt. Lapsi sai kasvaa tilanteessa, jonka luuli olevan normaali, mutta joka oli kaukana siitä. Mummo on turvallinen, mutta mites muuten…
Muovilusikkalapset on riipaiseva tarina siitä, miten lapsuudessa koettu toimintahäiriöisessä perheessä eletty elämä vaikuttaa aikuisena!
Monelle tämä kirja voi olla myös antoisa lukuelämys ihan vertaistukimielessä. Voi olla, että on luurankoja kaapissa, joista johtuva käytös tämän kirjan ansiosta selkiytyy.
Tanja Railo kirjoittaa napakkaa ja helposti luettavaa tekstiä, joka kaikki on hyvin uskottavaa, paikka paikoin mustalla huumorilla maustettua. Suositeltava kirja ihan kelle tahansa, sillä kyllä tulee tavaraa ja asiaa koko kirjan matkalta.