Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kansallissankarista on pääkaupungissa valtava patsas. Useimmiten ratsastajapatsas. Kansallissankari on esikuva, itsetunnon kohottaja, myyttinen keulakuva, ylpeyden aihe. Kansallissankari on tehnyt kaikkensa kansansa hyväksi, hän on urhea sotilas, joka on pitänyt oman kansan puolia. Mutta useat (useimmat?) näistä sankareista esittäytyvät naapurikansojen silmissä kovin päinvastaisessa valossa.
Ari Turunen valottaa kansallissankariuden varjopuolia teoksessaan Mulkerot : Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja. Näissä lyhyissä, noin 10-sivuisissa referaateissa suurmiesten elämästä ja teoista korostuvat väkivalta, mielivalta, murhanhimo ja oman edun tavoittelu. Ei hirmuhallitsijaa juurikaan kiinnosta edes oman kansan hyvinvointi, saati sitten naapurien. Naapurit ovat sitä varten, että heidän ylitseen jyrätään taas uudessa valloitussodassa. Sotien uhrien – sotilaiden ja siviilien – lukumäärät ovat järjettömiä. Kokonaisia kaupunkeja tapetaan viimeistä sielua myöten. Ylivoimaiset häikäilemättömät valloittajajoukot tekevät täsmälleen mitä johtaja vaatii, useimmiten oman henkensä uhalla, sillä niskuroinnit johtavat välittömiin teloituksiin.
Ari Turusen Mulkerot esittelee 26 hallitsijaa ja valloittajaa kronologisesti Aleksanteri suuresta ja Augustinuksesta Martin Lutherin kautta aina Che Guevaraan asti. Mukana on muinaisen Kiinan hallitsijoita, kauppalaivastojen komentajia, siirtomaiden riistäjiä, kyltymättömiä valloittajia jos jonkinlaisia. Yhdistävänä tekijänä on, että jokaisella on kymmenien, jopa satojen tuhansien verta käsissään.
Mulkerot on varsin raskasta luettavaa aihepiirinsä ja toisaalta myös toisteisuutensa vuoksi. Murharetkiä, orjuuttamista, alistamista ja raiskauksia kerrasta toiseen. Mitä ihmiskunta on oppinut reilussa kahdessa vuosituhannessa? Ari Turusen jälkisanat ovat erityisen viisaat:
Uhri tunsi 2000 tai 10 000 vuotta sitten aivan samanlaista kauhua ja tuskaa kuin tänäänkin. Uhri ei ole kiinnostunut siitä, onko vainoamisessa kyseessä maan tapa ja normaalisotimiseen liittyvät rutiinityöt. – – Historian pitäisi opettaa myös myötätuntoa, mikä usein unohtuu, kun taistelujen lopputulos – siviilien kärsimyksen sijasta – sanelee kerronnan tyylin.
Kannattaa tutustua.
