Vanha toimittaja ja kolumnisti päättää 90-vuotispäivänsä kunniaksi mennä ilotaloon, mutta vaatii tuttua emäntää järjestämään hänelle neitsyen. Pienten vastustelujen ja vaikeuksien jälkeen neitsyt järjestyykin. Vanhus löytää tytön nukkumasta alastomana huoneessaan. Vanhuksen ja tytön välille kehittyy ennen pitkää suhde, jossa vanhus menee joka yö tapaamaan tyttöä, mutta tyttö vain nukkuu. Vanhus rakastuu silmittömästi.
Tarinaansa kertoessaan vanhus kertoo myös menneisyydestään. Hän kertoo, kuinka ei ole kokenut oikeaa rakkautta, kuinka on vain juossut ilotaloissa ja viettänyt muutenkin hillitöntä elämää. Hän ei puolustele, vaan toteaa. Samalla hän kertoo vanhenemisesta, siitä, kuinka asteittain hänen on ollut pakko hyväksyä oma rajallisuutensa.
Muistojeni ilottomat huorat on kolumbialaisnobelisti Gabriel García Márquezille tyypillinen omituinen, mutta hienovireisen yksinkertainen tarina. Karusta nimestään huolimatta kyseessä on lopultakin varsin kaunis kertomus siitä, kuinka vanhoilla päivillään voi vielä löytää elämänilon ja rakkauden, kuinka yli 90-vuotiaanakin voi vielä tuntea aidosti elävänsä.