Memory on monin tavoin poikkeuksellinen nainen: hän istuu zimbabwelaisessa vankilassa syytettynä valkoisen miehen murhasta – miehen, jonka talon ja omaisuuden perijä hän on. Memory on lisäksi albiino ja siksi kammottu ja vainottu.
Tuomiotaan Memory saa odotella, sillä Zimbabwessa asiat eivät etene nopeasti. Vankilaoloissa on kestämistä, mutta myös tilaa ystävyydelle. Memory on saanut kontaktin amerikkalaiseen toimittajaan, joka on kiinnostunut tapauksesta ja on toimittanut Memorylle vihkoja, joihin tämä voi kirjoittaa elämäntarinaansa.
Tämän hyvin värikkään tarinan Memory meille kertoo. Tarina kertoo albiinotytöstä, joka kasvoi köyhissä oloissa Mharapara Streetillä, joka myytiin valkoiselle miehelle ja joka pääsi siten nauttimaan eliitin elämästä ja matkustelemaan maailmalla, ja joka päätyi miehen kuoleman myötä kuolemaantuomituksi.
Siinä ympärillä Zimbabwe kuohuu. Ympäröivää yhteiskuntaa kuvataan vaivihkaa taustalla, Memory on monipuolisena hahmona monessa mukana ja pystyy muistoillaan valottamaan Zimbabwea eri näkökulmista.
Muistoista tässä on myös paljon kyse. Millaisista muistoista ihmisen minuus rakentuu? Muistaako kaikkea välttämättä ihan oikein? Muistojen kirja antaa tässäkin suhteessa paljon pohdittavaa.
Hieno, värikäs kirja. Näin suomalaisen lukijan näkökulmasta maailma on tyystin vieras, mutta mikäs sen valaisevampaa.