27-vuotias nebraskalainen Mark Schluter joutuu onnettomuuteen: hän ajaa viivasuoralla tiellä autonsa katolleen. Mark vaipuu koomaan, mutta herää onneksi. Kaikki ei kuitenkaan ole hyvin, sillä herättyään Mark ei enää tunnista siskoaan Karinia, vaan väittää tämän olevan taitava väärennös.
Karin onnistuu houkuttelemaan paikalle arvostetun asiantuntijan Gerald Weberin, joka diagnosoi Markilla harvinaisen Capgrasin syndrooman. Karin joutuu taistelemaan Markin kanssa saadakseen tältä hyväksyntää, mutta ei toisaalta kykene hylkäämään ainoaa sukulaistaan. Paluu kotikaupunkiin ja jo taakse jätettyyn menneisyyteen sekoittaa Karinin kuvioita muutenkin.
Myös Weber, niin arvostettu ja täydellinen kuin onkin, joutuu Nebraskassa kohtaamaan tasapainoaan horjuttavia asioita. Muistin kaiku rakentuukin kirjana paljon tämän kolmikon varaan. Karin hakee veljensä hyväksyntää, Mark haluaa tietää mitä onnettomuusyönä tapahtui ja Weber joutuu muuten vain kokoamaan itseään.
Varsinaisen juonen kertoisi parilla lauseella. Se tekee yli 600-sivuisesta kirjasta paikoin hitusen pitkäveteisen — etenkin Weberin osuus tarinasta tuntui paikoin hieman väkinäiseltä — ja mukaansatempaavien juonien ystävät voivat jättää kirjan suosiolla väliin. Olen itse kuitenkin hyvin tyytyväinen, että luin kirjan loppuun asti, sillä päähenkilöiden henkinen kehitys oli kiehtovaa ja juonen olennaiset mysteerit saivat lopussa oikein tyydyttävät vastaukset — hetken pelkäsin, että Powers jättää lopun avoimeksi, se olisi ollut pettymys.
Olen kuullut sen verran kehuja Powersin tuotannosta, että odotukset olivat korkealla. En pettynyt. Kirja tarjoaa herkullisen mysteerin, lukijalle läheisiksi tulevat kiinnostavat päähenkilöt, tuhdin annoksen neurologian nykytilaa ja pohdintaa mielen rakenteesta sekä nebraskalaisen kurkien kevätmuuton mukana elävän pikkukaupungin tunnelmaa. Kirjassa onkin runsaasti pureskeltavaa. Se on myös hyvin kirjoitettu. Silmäilin lukiessani alkuperäistä englanninkielistä ja pikaisen vertailun perusteella suomennos on erinomainen.