Kotiteollisuus on yhtye, joka soittaa rockin ja metallin sekaista korvin kuultavaa reippaanpuoleista ja säröilevää musiikkia… Jotkut tykkäävät, jotkut eivät ja ketkä tykkäävät, saattavat tykätä oikein paljonkin. Vaan sehän ei ole nyt se pointti, vaan kun niissä kappaleissa on sanatkin.
Muistikuvia on kirja, jossa on näitä sanoituksia ja tarinaa siitä, miten ne ovat syntyneet. Otin opuksen käsiini vähän sillä tavalla, että mitähän tämä oikein on. Joka sivun jälkeen olin aina vain enemmän ihastuksissani, sillä jos olen aina kunnioittanut Jouni Hynystä, niin nyt vieläkin enemmän. Hitto, mies on saanut vaikutteita aina Raamatusta ja Kalevalasta asti. Mikään ei ole vierasta.
Olen kuunnellut Kotiteollisuutta yleensä sillä lailla puolihuolimattomasti ja antanut sen soitannan pyyhkiä ylitseni ja sanoitukset ovat hukkuneet jonnekin matkalle. Nyt sitten lukiessani sanoja, ensimmäinen aatos oli se, että näinkös siinä sanotaankin. Uskomattomia riimityksiä ja tajunnanvirtaa, ajatuksia, elämää ja kuolemaa käsi kädessä. Oli ihan pakko välillä laittaa kappale soimaan ja saada hieno fiilis, että ai jaa, tämä oli tämä kappale ja tässä sanotaan näin – wau!
Monelle tosifanille kirja voi avautua toisella lailla, mutta avautuminen tapahtuu joka tapauksessa, sillä luova ihminen, muusikko, purkaa tuntojaan musiikkiin. Erittäin hyvä tapa! Nyt vaan näitä kappaleita kuuntelee eri lailla, ehkä niin, että niistä nousee niitä muistikuvia. Jouni Hynynen on sanoituksiinsa upottanut kaikkea ja niitä syvimpiä tuntoja, kun avioero riepotteli miestä pitkään. Sen tiimoilta syntyi useita kappaleita.
Hynysen teksti soljuu jouhevasti ja sitä on mukava ja helppo lukea. Hän antaa tunnustusta monille ja tunnustaa varastaneensa monilta. Muistikuvia on sellainen paketti, että siinä on kaikki – se on runokirja, se on elämäkerta, siinä on kuvia, sen voi lukea ihan miten vaan ja niin, kuunnella niitä kappaleita. Ja vaikka ei olisi ikinä kuullut Kotiteollisuudesta, voi tämän kirjan silti lukea, sillä siinä on suomalaisen miehen tuntoja. Kirjan haluaa ikiomaksi, sillä siihen voi aina palata.
Olen rohkea ja väitän tätä Hynysen parhaimmaksi kirjaksi!