Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Eduard Uspenskia käsitellyt kirja Eetu : Matkoja Eduard Uspenskin maailmaan toi tietoisuuteni hienon suomalaiskirjailijan Hannu Mäkelän. Luin Eetua hitaasti, jotta olisin pysynyt sen maailmassa mahdollisimman kauan. Mäkelän muistelmien toisessa osassa Nuoruus on samanlainen kaunis tunnelma.
Muistelmiensa alussa Hannu Mäkelä menee oppikouluun. Hän on luokkansa nuorin, mutta onneksi ei sentään lyhyin. Oppiminen on työlästä, ja varsinkin ruotsia Hannu joutuu kertaamaan äitinsä kanssa iltaisin. Hannun on turha yrittää niskuroida, sillä äiti on päättänyt, että Hannusta tulee ylioppilas.
Nuorta elämää ravisuttaa julkisen esiintymisen uhka juhlissa. Hannu venkoilee, juonittelee ja kieroilee välttääkseen tämän kauhun. Myös lukija tunnistaa omat, vastaavat kokemuksensa ramppikuumeesta. On se kamalaa, mutta Hannua ei pelasta mikään. Esiintyminen sujuu kuitenkin hyvin, vaikka hiukan nolottaakin. Rehellisyydestä ei reipasta poikaa palkita, kun Hannu vie löytämänsä rahat poliisille. Edes löytöpalkkiota ei tipu. ”Ja niin mennyt pettymys ja tyhjyyden tunne valahtavat minuun, mitä ei voi koskaan vaimentaa mikään”, Mäkelä kirjoittaa.
Nuoruus on ennen kaikkea ihastumisia, partiota, liikuntaa, masturbaatiota, pitkiä kesiä ja kiusallisia hetkiä. Ensimmäinen humala on sekä katkera että riemukas kokemus, ja masturbaatiosta Hannu etenee hitaasti tyttöjen iholle, mutta tositoimet antavat yhä odottaa itseään.
Merkittävä hetki tulevaisuuden kannalta on isältä saatu kirjoituskone. Hannu kirjoittaa vimmalla runoja ja saa niillä vähän julkisuutta. Hannu alkaa aikuistua. Kesällä 1961 hän lähtee Saksaan sahalle töihin, nauttii saksalaisista alkoholituotteista ja alkaa ajaa partaa.
Äidin toive toteutuu, kun Hannusta tulee ylioppilas. Kirjoitukset ovat sujuneet hyvin, sillä hänen yleisarvosanansa on laudatur. Hänen toiveenaan on olla aikuisena kirjailija, vaikka isä ajatuksen tylysti lyttääkin. Onneksi Hannu ei lannistu.
Hannu Mäkelän kirjan nimi Muistan on erittäin totta, sillä niin kirkkaasti Mäkelä kykenee kuvailemaan nuoruusvuosiensa tapahtumia ja ennen kaikkea niiden synnyttämiä tunnetiloja. Mäkelän muistelmat on kirjoitettu sekä hyvin herkästi, avoimesti että armottomasti. Harva uskaltaa olla edes itselleen niin rehellinen kuin Mäkelä on lukijalleen.