Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun Syyrian sota alkoi 2011 Muhammad Najem oli vain 8-vuotias. Hän oli 13 kun hänen isänsä kuoli pommituksessa, ja 15-vuotiaana hän oli saanut tarpeekseen avuttomuudesta – olisi aika toimia ja kertoa maailmalle, mitä Syyriassa tapahtuu. Sosiaalisen median kautta Najem kertoi, miltä sota näyttää hänen kaltaistensa lasten ja nuorten silmin, ja ennen pitkää hän sai videoillaan myös valtamedian huomion, jopa Suomessa asti.
Sarjakuvamuistelma Muhammad Najem, War Reporter on Najemin, CNN:n tuottajan Nora Neusin ja kuvittaja Julie Robinen yhteisponnistus. Neus on juuri se henkilö, joka median taholta ensimmäisenä löysi Najemin videot ja ymmärsi niiden merkityksen. Najemin somekanavan johtoajatus on, että kenenkään tarina ei ole yhdentekevä. Ihmiset ansaitsevat tulla nähdyksi, varsinkin lapset ja nuoret, joiden kokemuksista harvemmin raportoidaan kenenkään taholta.
Ikävä kyllä Najemilla on ollut paljon kerrottavaa, sillä hänen perhe asui pahimmassa mahdollisessa paikassa, Ghoutan kaupungin itäosassa. Ghouta tuli maailmalle tunnetuksi muun muassa Bashar al-Assadin joukkojen kemiallisesta hyökkäyksestä, ja kaupungin itäosa puolestaan tuli piiritetyksi, jolloin tuhannet siviilit jäivät loukkoon pommitusten keskelle, vailla mahdollisuuta paeta. Näin kävi myös Najemin perheelle.
Sodankäynnin ilmiselvien vaarojen lisäksi oman mausteensa muistelmaan tuo Assadin tiedustelupalvelun asettama uhka. Najem osoittautuu aluksi varsin naiiviksi, mitä tulee sosiaalisen median vaaroihin; kaikkien ihmisten yhteydenotot eivät ole siltä miltä näyttää, ja videokuvasta ei saa koskaan pystyä päättelemään, missä Najem perheineen asuu.
Oman silauksen tarinalle antaa myös kysymys, miten paljon yksittäinen ihminen ylipäätään voi vaikuttaa? Najemilla on pitkään lapsenuskoa siihen, miten ulkomaat ilman muuta tulevat heti apuun, kunhan he vain näkevät mitä Syyriassa tapahtuu. Todellisuus ei tietysti ollut aivan niin yksinkertainen.
Sarjakuva tavoittaa Najemin perheen kokemukset todella hyvin: pelon ja ahdistuksen, mutta myös perheen välisen rakkauden. Siinä mielessä lukeminen ei ole ihan niin ahdistava kokemus kuin voisi kuvitella, vaikka isojakin menetyksiä koetaan. Tällaisten tarinoiden äärellä sitä aina miettii mikäköhän adjektiivi olisi paras kuvaamaan lukukokemusta? Jännittävä saa todellisten ihmisten kärsimyksen kuulostamaan viihteeltä, joten sanotaan vaikka niin, että sarjakuvaa ei millään malttanut jättää kesken.
Robinen hieman geneerisen tuntuinen mangavaikutteinen piirustustyyli ei tosin ensivilkaisulla vedonnut minuun, mutta kuvakerronta on sen verran mukaansatempaavaa, että asiaa ei tarvinnut kauan harmitella.
Sarjakuvaa lukiessani mietin, missä määrin ihmisiä enää kiinnostaa Syyrian tilanne. Vaikka taistelut ovat enimmäkseen hiipuneet, on turvallisuustilanne maassa edelleen todella huono, mutta aihe ei tunnu herättävän mediassa enää kummoista kiinnostusta. Mutta niinhän se usein menee, että mediahuomio häviää kun akuutti tilanne on ohi, vaikka tapahtumien jälkipyykki olisi miten pitkä ja kivulias hyvänsä. Muhammad Najemin työ joka tapauksessa edelleen jatkuu, tällä hetkellä Turkista käsin. Toivottavasti sarjakuva löytää lukijansa, sillä taitavasti kerrottu muistelma avaa silmät ja antaa äänen niille, joiden tarinat usein jäävät kuulematta.
