Pohjoisnavalla jääkarhuneiti nauttii elämästään jäävuorella loikoillen, silloin tällöin kalan merestä popsaisten. Kun tyytyväinen neitokainen vaipuu uneen, tapahtuu jotakin vallan kamalaa. Jäävuori murtuu ja nukkuva karhu joutuu tuuliajolle. Se ajelehtii ja ajelehtii, kunnes sen jäälautta on enää pieni jääkuutio ja karhu joutuu veden varaan. Onnekseen karhu äkkää kaukana siintävän maata, saaren. Tuon saaren saavutettuaan se kuitenkin toteaa hyvin pian, että kaikki ei olekaan hyvin. Päinvastoin.
”Huonommin ei enää voisi käydä. Paitsi että voi. Paljon huonommin.”
Saarella jääkarhu kohtaa lauman ruskeita karhuja, jotka eivät koskaan ole nähneet valkoista karhua. Niinpä he pitävät sitä pelottavana mörkönä ja alkaa jonkin sortin muukalaisen metsästys.
Mörkökarhu on oivallinen tarina erilaisuudesta sekä ennakkoluuloista ja niiden rikkoutumisesta. Erivärinen turkki on ainoastaan erivärinen turkki, ei merkki jostakin pelottavasta tai väärästä.
Siis tärkeän sanoman sisältävä lastenkirja, jota mielelläni suositan. Tony Rossin mainio, sopivasti humoristinen kuvitus on niin ikään ehdottoman maininnan arvoinen.
Reilun kahden ja puolen vuoden ikäinen lukukumppanini kuunteli tarinan tarkasti alusta loppuun ja totesi kirjan olevan ”hyvä”, mutta ehkäpä sanoman täydelliseksi ymmärtämiseksi ikää olisi hyvä olla hiukan enemmän.