Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
On sydäntäraastavaa lukea elämäkertaa itseäni nuoremmasta ihmisestä, joka on jo kuollut. Mona-Liisa Nousiainen (o.s. Malvalehto) kuoli aggressiivisen syövän nujertamana kesällä 2019, vain viikkoa 36-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen. Kaipaamaan jäivät aviomies Ville, 8-vuotias tytär Isabella sekä monet muut ystävät ja omaiset. Laura Arffman, Mona-Liisan ja Villen perheystävä, joka tunnetaan myös Ylen urheilutoimittajana, sai Mona-Liisan pyynnöstä kirjoittaa hänestä elämäkerran. Mona-Liisa : Urheilija, muusikko, ihminen on kaunis dokumentti perfektionismiin taipuvaisesta monilahjakkuudesta, joka nousi monesta vaikeasta paikasta voittajana, mutta uupui sitten ylivoimaisen sairauden alle.
Mona-Liisan urheiluvuodet käsitellään perusteellisesti. Menestys nuorten MM-kisoissa, murtautuminen aikuisten maajoukkueeseen, kuntohuiput ja aallonpohjat, palautuminen vaikeasta ylikunnosta takaisin kilpaladuille, ja lopulta uran hiipuminen, kaiken tämän Laura Arffman käy läpi monien Mona-Liisan tunteneiden – harjoituskumppaneiden, kilpailijoiden, valmentajien, ystävien ja perheenjäsenten – haastattelujen ja muisteluiden kautta. Kovana ja tunnollisena harjoittelijana tunnettua Mona-Liisaa ei ehkä osattu valmentaa oikein, tai sitten spesialistisprintterinä hän oli muutaman vuoden edellä aikaansa.
Muisteluita kirjassa on paljon. Mona-Liisan tunteneet ovat kertoneet Laura Arffmanille kauniita muistoja koko hänen elämänsä ajalta. Koska kirjan kirjoitusaikaan monet Mona-Liisan läheisistä tekevät vielä itsekin aktiivista surutyötä, on näkökulma valoisa, iloinen, eikä suruja tai ikäviä asioita haluta esiin nostaa. Lukijalle paljastuu myös, minkälaisissa myllerryksissä hän uraansa joutui luomaan. Lapsen vakava sairaus varjosti Mona-Liisan ja Villen perhe-elämää ja harjoittelua pitkään. Äitiys oli Mona-Liisalle käänteentekevä asia, ja rakkaus omaan lapseen on yksi kirjan kantavia voimia.
Myös Mona-Liisan uraa harmonikansoittajana Arffmanin kirja sivuaa, mutta hieman kapeammin. Ehkäpä syy on siinä, että muusikkous jäi Mona-Liisalta kesken, hän ei ehtinyt soittaa vielä tarpeeksi. Vielä viimeisenä talvenaan ennen kuolemaansa Mona-Liisa suoritti joitakin Sibelius-akatemian maisterikursseja, ja jos elämää olisi riittänyt, olisi hän luultavasti luonut musiikista vielä toisen ammatin.
Koko kirjaa varjostaa tieto sairaudesta, joka on salakavalasti päässyt pesiytymään Mona-Liisan vatsaan. Kun alusta asti on selvää, että loppu on surullinen, vaikuttaa se lukukokemukseenkin. Repivimmillään kirja on, kun Arffman kertoo kuinka hän auttoi Mona-Liisaa kirjoittamaan tervehdyksiä tyttärensä tuleviin käännekohtiin. Arffman itse odotti tuolloin, Mona-Liisan viimeisinä elinviikkoina, omaa esikoistaan. Kohtaus on tavattoman kaunis – ja myönnän, että itku tuli itsellenikin.
Kokonaisuutena Mona-Liisa on oikein hyvä elämäkerta, taiten laadittu ja koskettava. On traagista, että hienon ihmisen elämä jäi niin lyhyeksi, mutta omien päiviemme määrää emme voi itse säätää. Lämmin suositus!
