Bukarestiin muuttanut Zaricuta palaa takaisin kotiin Romanian maaseudulle. Äiti on kuollut ja talossa on hautajaiset. Äiti toivoi eläessään, että hänelle järjestetään kunnon hautajaiset, ja niin käy: talo on täynnä vieraita monta päivää ja Zaricutan sisaret laitavat ruokaa ja baarista kannetaan hautajaisväelle juomaa yltäkylläisesti.
Kirjassa ei oikeastaan tapahdu sen enempää: äidille pidetään ruumiinvalvojaiset, sitten hänet siunataan ja haudataan, ja sitten hautajaiset ovat ohi ja Zaricuta palaa takaisin Bukarestiin jatkamaan elämäänsä sanomalehden toimituksessa.
Olennaista on tunnelma. Zaharia Stancu kuvaa romanialaisen maalaiskylän elämää ja punoo hautajaisten sekaan muistikuvia lapsuudesta. Millaista oli Zaricutan lapsuus, millaista isän työ rautateiden lastaajana, millaista äidin osa valtavan lapsikatraan kanssa…
Kirjan nimi tulee Zaricutan isän valitusvirrestä kuolleen vaimonsa vierellä. ”Miten sinua rakastinkaan”, ja miten sitä ei koskaan tullut sanottua toisen ollessa vielä elossa. Stancu käyttää muutenkin toistoa tehokeinona paljon ja taitavasti. Miten sinua rakastinkaan on hieno kuvaus rakkaudesta, kuolemasta, muistoista ja elämästä köyhällä maaseudulla.