Ensimmäisestä teoksestaan Juostu maa (2004) Tiiliskivi-palkinnon saanut Marjo Niemi liikkuu toisessa teoksessaan ihmiselämän muutoskohdissa. Annin aviomies on lähtenyt, ja Anni löytää itsensä makaamasta keittiön lattialle muodostuneesta jäätiköstä. Itsesyytösten vallassa alkaa matka omaan itseen ja syiden selvittämiseen, jotta jäätikkö voi sulaa. Kristiina on jossain ja ei missään hetken mielijohteesta ajelehtiva kuvataiteilija, joka yrittää paeta maailman hyökyaaltoja. Siven on säntillinen lääkäri, joka on aina tehnyt niin kuin pitää. Jos joku kriittinen ajatus on joskus pyrkinytkin mieleen, hän on vaientanut sen ottamalla lisää työvuoroja.
Kolmen naisen tarinat kohtaavat ja kietoutuvat toisiinsa auto-onnettomuuden myötä. Jokaisen elämä on muutostilassa. Tapahtumia keskeisempää kirjassa ovat henkilöiden ajatukset ja pohdinnat rakkaudesta, elämästä ja naisena olemisesta. Jokaisen tausta ja henkilöhistoria tulee palasina esille, ja lukijan on koottava palaset yhteen. Kirjan tapahtumat eivät kestä kovin pitkää ajanjaksoa vaan keskittyvät nimenomaan näyttämään katkelman elämän käännekohdasta ja itsensä löytämisestä. Vuodenajan mukaiset valon muutokset sekä veden eri elementit toimivat tärkeinä motiiveina tapahtumien taustalla.
Niemi ei kuvaile eikä selittele turhia, vaan teoksen kieli on selkeää ja kuulasta. Kirjailijan dramaturgin tausta näkyy siinä, että teoksen kertoja on ajoittain hyvin näkyvä ja kommentoi asioita lukijalle. Loppukappaleiden selittelyt ja tapahtuma-analyysit olisi hyvinkin voinut jättää pois. Silti teos jättää lukijalleen positiivisen mielen, sillä jokainen on joskus kohdannut oman jäätikkönsä.