Tämän teoksen nimi antaa jo ymmärtää, ettei kirjan sävy ole lempeän sovitteleva, vaan räväkkä ja poleeminenkin.
Elina Talvitie on lähtöisin Porista, suhteellisen pienestä kaupungista, jonka ilmapiiri alkoi jo varhain ahdistaa. ”Millimetrin tissit ja silmälasit. Siinä on naapuruston poikien summaus materiaaleistani 1980-luvun alussa”, Talvitie kirjoittaa. Ulkoiset avut olivat tärkeät, eikä tytön kunnianhimoisuudelle ollut oikein tilaa, joskin yksinhuoltajaäiti jaksoi kannustaa. Opiskelemaan oli päästävä koulun jälkeen, ja mieluiten mahdollisimman kauas kotiseudulta. Feminismi, johon oli tullut alkusysäys jo kouluaikoina, sai lisää pontta sukupuolentutkimuksen opinnoista; suuret teoreetikot Beauvoirista alkaen tulivat tutuiksi.
Talvitie on luonut merkittävän uran toimittajana ja kirjailijana, mutta ei aivan ilman ristiriitoja. Voiko olla feministi jos meikkaa reippaasti? Voiko olla feministi jos kirjoittaa niinkin miehisten miesten kuin Ilkka Kanervan ja Matti Vanhasen elämäkerrat, ja jos vielä antaa ymmärtää, että Matti Vanhasen kanssa on ollut muutakin kuin tiukan ammatillinen suhde? Talvitie haluaa kaataa raja-aitoja ja onnistuukin siinä melko hyvin, vallankin kun kirjan paatoksellisuutta pehmentää siellä täällä vilahteleva itseironia.
Miten helvetissä minusta tuli feministi? on nopealukuinen ja selkeä kirja. Sitä voisi suositella feminismistä kiinnostuneille sekä naisille että miehille, ja kaipa sitä joku vannoutunut sovinistikin voisi lukea piru Raamattua -menetelmällä.