Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Terrorismi on paljon uutisotsikoissa, mutta kuinka paljon oikeastaan tiedämme tästä ilmiöstä ja onko terrorismi leimallista nimenomaan omalle ajallemme, kuten usein ajatellaan? Terrorismin ja poliittisen väkivallan tutkimukseen erikoistunut dosentti Leena Malkki on poikkeuksellisen pätevä ihminen vastaamaan näihin kysymyksiin. Mitä tiedämme terrorismista perehtyy historiaan, terrorismin nykytilaan ja pohtii, mikä on terrorismin suhde uskontoihin ja toisaalta mitkä seikat vaikuttavat radikalisoitumisessa. Kiinnostavia kysymyksiä on myös terrorismin vaikutus yhteiskuntaan: mitä terrorismilla pyritään saavuttamaan ja onko terrorismi metodina tehokas keino näiden päämäärien saavuttamiseen.
Kirjassa käy hyvin pian käy selväksi, että yleinen kuva terrorismista on kovin kapea ja yksinkertaistava. Itse asiassa edes terrorismin, tai tarkalleen ottaen terroristin, määritteleminen ei ole lainkaan niin helppoa kuin voisi kuvitella. Yksi keskeinen ongelmakysymys on ns. terroristi-vapaustaistelija-dilemma. Oliko Eugen Schauman terroristi? Tai entäpä palestiinalaisjärjestöt suhteessa Israeliin? Kysymys ei ole yhdentekevä, sillä terroristiksi määritelty konfliktin osapuoli on oikeudessa aivan eri asemassa kuin valtio. Koska valtiolla on väkivaltamonopoli, terrorismi ei perinteisen näkemyksen mukaan ole ollut jotain mitä valtio tekee, vaan se on määritelmällisesti valtiota vastaan suunnattua toimintaa.
Valta määritellä, kuka on terroristi ja kuka ei, palvelee siten helposti valtion poliittisia tarkoitusperiä, jolloin on helppo unohtaa, että myös valtio voi käyttää samanlaisia keinoja kuin terroristit. Valtiokeskeistä terrorismin määritelmää on hämärtänyt myös Isis:in kaltaiset ryhmät. Ennen 2000-lukua terrorismiksi miellettiin rauhan aikana tapahtuva toiminta, jossa iskuja tekevällä ryhmällä ei ole hallussaan ainakaan merkittäviä maa-alueita.
Malkki huomauttaa, että terrorismikeskustelua vaivaa usein myös historiattomuus. Emme suinkaan ole ensimmäinen sukupolvi, joka kokee elävänsä terrorismin aikakautta. Perinteisesti terrorismin historia on jaettu neljään aaltoon. Ensimmäinen näistä – eli anarkistinen aalto – sijottui 1800–1900-luvun vaihteen molemmin puolin ja sen uhrina kuoli lukuisia eurooppalaisia kuninkaallisia, ministereitä ja oikeuslaitoksen edustajia. Toinen terrorismin aalto alkoi toisen maailmansodan jälkeen ja oli luonteeltaan kolonialismin vastainen. Kolmas aalto puolestaan tunnettiin uuden vasemmiston terrorismina ja sijoittui 1970–90-luvulle. Nykyinen terrorismin aalto tunnetaan luonteeltaan uskonnollisena, tai jihadistisena.
Onko nykyinen jihadistisen terrorismin aalto luonteeltaan sitten tuhoisampi kuin aikaisemmat aallot? Ei suinkaan, ainakaan kuolonuhreissa mitattuna, mikä on Länsi-Euroopassa selvästi pienempi kuin 1970- ja 80-luvuilla. Terrorismi kuitenkin koetaan uhkaavampana, luultavasti koska se tuntuu satunnaisemmalta. Esimerkiksi Pohjois-Irlannin ja Baskinmaan konfliktien väkivalta tietysti keskittyi lähinnä kohteena oleville alueille.
Miksi juuri jihadismi on tälle ajalle ominaista on sinänsä laaja kysymys, mutta nostan esiin yhden mielenkiintoisen Malkin esittelemän pointin. Euroopassa kyse ei ole niinkään islamin radikalisoitumisesta, vaan radikalisoitumisen islamisoitumisesta. Ilmiössä on siis samankalaisia nuorisokapinoinnin muotoja kuin 1960–70-luvun radikaaleissa nuorisoliikehdinnässä. Meidän ajassamme kapinointi ottaa jihadismin muodon, koska se on tällä hetkellä yksi näkyvimmistä radikaaleista ideologioista. Tämä oli itselleni mielenkiintoinen havainto ja se selittänee, miksi monet jihadismin nimeen vannovat eivät välttämättä edes tunne uskon perusteita kovinkaan hyvin.
Miksi terrorismiin ylipäätään turvaudutaan on monimutkainen kysymys. Tutkimuksen valossa nimittäin terrori-iskuilla saavutetaan poliittisia päämääriä varsin harvoin. Monet tapaukset, joita pidetään onnistumisina, ovat siinä mielessä epävarmoja, että nämä tavoitteet olisi ehkä saavutettu joka tapauksessa pelkästään poliittisin keinoin. Vaikka pitkän tähtäimen poliittiset tavoitteet harvemmin toteutuvat, terrorismi luo kuitenkin onnistuneesti vastakkainasetteluja ja voimistaa yhteiskunnan polarisaatiota. Siinä mielessä terrorismi voi onnistuneesti heikentää demokratian kulmakiviä. Isis on tästä strategiasta hyvä esimerkki. Iskujen tarkoituksena on ollut luoda länsimaihin vastakkainasettelua muslimiväestön ja kantaväestön välille ja sitä kautta pakottaa länsimaissa asuvat muslimit valitsemaan puolensa.
Kirja myös valoittaa extremististä ajattelua, joka on tunnusomaista monille terroritekoja tehneille liikkeille. Tyypillistä on hyvin jyrkkä jaottelu ”meihin” ja ”muihin”, ja yleensä ”meidän” selviytyminen vaatii toimintaa ”muita” vastaan. Ikävä puoli terrorismissa on, että se onnistuu levittämään tämän kaltaista ajattelutapaa laajemmalle. Tutkimuksissa on huomattu, että tuntiessaan itsensä uhatuksi, ihminen alkaa suhtautua varauksellisesti ihmisiin jotka eivät kuulu hänen sisäryhmäänsä. Terrorismin onkin huomattu vaikuttavan kielteisesti asenteisiin vähemmistöjä kohtaan – mielenkiintoista kyllä, myös sellaisia vähemmistöjä kohtaan jotka eivät liity terrori-iskuihin mitenkään. Yhteiskunnallisen luottamuksen rapautuminen onkin terrorismin vaikutuksista kouriintuvimpia.
Mitä tiedämme terrorismista on kaikkiaan perinpohjainen ja selkeästi kirjoitettu kirja, en ihmettele että se oli Tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana. Terrorismi on helppo mieltää täysin vieraaksi ja käsittämättömäksi ilmiöksi, joten tällainen juurisyihin pureutuva kirja on mitä mielenkiintoisinta luettavaa ja Leena Malkki toisaalta antaa selkeän näkymän myös siihen mitä emme vielä ymmärrä tästä ilmiöstä. Suosittelen ehdottomasti, loistava kirja!