Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Velkalan kaupunginosassa Porvoossa tehdään rakennustyömaalla hätkähdyttävä löydös: kaivinkone kaivaa esiin ihmisen luita, mahdollisesti kokonaisen luurangon. Vanhat jutut ja pitkästyttävät seminaarit saavat jäädä, kun rikoskomisario Juha Muhonen alkaa tutkia juttua.
Tavalliseen tapaan tutkinta tuo esiin varsin kirjavan joukon asianosaisia ja todistajia: on vaikkapa Amanda Cederholm hienoine koirineen sekä tietenkin poliisin vanha ystävä Hilkka Alitupa, jolla tuntuu olevan tietoa Porvoon historiaan liittyvistä asioista kuin parhaallakin ensyklopedialla; jälleen vain hänen ystävyytensä poliisin kanssa tuntuu olevan kovin yksipuolista, koska viranomaiset joutuvat pelkäämään, että hänestä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Rikoksiakin tapahtuu luonnollisesti lisää, ennen kuin vyyhti selviää ja Muhonen pääsee palaamaan rauhalliseen arkielämäänsä.
Juonenkuvioita paljastamatta on kirjan tapahtumista vaikea kertoa enempää, mutta on helppo luetella tämän romaanin ja Jaana Lehtiön koko tuotannon hyviä, joissain tapauksissa suorastaan viehättäviä puolia. Kirjailija ei korosta väkivaltaa eikä mässäile rikosten verisillä yksityiskohdilla. Porvoon paikallisväri tulee voimakkaasti ilmi.
Arkisuudessaan hurmaava rikoskomisario Muhonen on kirjasta toiseen toisaalta niin tuttu, toisaalta kuitenkin uusia piirteitä esiin tuova. Aina hän vain kohentelee housujaan siellä sun täällä ja aina vain himoaa leivonnaisia. Mutta jollain lailla hän on siis henkilönä kehittynyt ja kasvanut, ja tämä näkyy erityisesti suhteessa Ellen-vaimoon, sen pienissä vivahteissa, joissa kuvastuvat kauniisti hellyys ja rakkaus sellaisina suomalaisen miehen ehkä karustikin ilmaisemina.
Uskon, että Jaana Lehtiön dekkareilla on vakiintunut ystäväpiirinsä, mutta uusienkin dekkarinystävien kannattaisi tutustua hänen laajaan tuotantoonsa.
