Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Otetaan tuohon sivuille elämään kaksi miestä, Mika ja Kelpo, opettaja ja muurari. Muurari markka-ajoilta, opettaja nettiajalta. Kunnon miehiä kumpikin. Kelpo on alunperin myyty huutolaisena, ei minkään arvoisena, työnorjaksi. Mika on päässyt fyysisesti helpommalla, mutta henkinen piina ei hellitä: vaimon ero ottaa koville, äitikin antaa ymmärtää ettei taida sinusta miestä tulla: – Sinustakin olisi voinut tulla vaikka mitä.
Kelpon kanssa lukija pääsee kosketuksiin ja lämpimiin väleihin tämän raataessa lapsiressuna huutotaloissaan itsensä näännyksiin; jo nimi Kelpo herättää sympatiat. Tuntuu mukavalta, kun pojasta kasvaa ammattimies, muurarin palkoilla kyllä pärjää. Vaimokin löytyy ja Aimo syntyy. Jos ei olisi kuolemaa olemassa eikä työttömyyttä.
Pärjäilee Mikakin palkallaan, jotenkuten, eipä silti. Perhe on jossain vaiheessa perustettu ja kaksi lasta aikaan saatu. Mutta: Mika on jo eronnut mies, kun hän siihen eteen ilmestyy juurettomana.
Menettää Kelpokin Helenansa, kuolemalle.
Nyt on meillä kaksi miestä irrallaan. Mitä pitäisi tehdä? Mistä uusi?
Huutolaispoikana aloittanut Kelpo joutuu tavallaan toistamaan äitinsä menettelyn, jättää Aimon tädin huomaan: – Olet sitten siellä. – Olen. – Sinun takiasi minä. – Joo.
”Että näin joskus menee. Mies ei voi lasta kasvattaa, miehen pitää tehdä mitä miehen pitää.” Kelpo ratkaisee asian noin.
Mikan ratkaisu on deitti. Pilvin pimein naisia tyrkyllä; niistä uutta vaimoa itselle, äitiä lapsille.
Tämmöistä kahden miehen rinnakkaisohjelmaa tarjoaa Jarmo Ihalainen toisessa romaanissaan Mitä miehen pitää, esikoisromaanin Perheestä ja alastomana juoksemisesta jälkeen. Ja tuo rinnakkaisuus tässä riemullisinta onkin. Minäkin lukemisen puoliammattilainen tajusin idean vasta parin päivän päästä siitä, kun olin romaanin hyllyyn kiikuttanut: sukulaismiehiähän nämä, lapsenlapsi ja vaari, Mika ja Kelpo, hitto vie – sukurasitteena eläminen!