Bryan Washington: Mitä meistä jää

Mitä meistä jää

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yhdysvaltalaisen Bryan Washingtonin esikoisromaani kertoo perhesuhteista, saaduista ja itse luoduista. Sen pääosassa on Houstonissa asuvat Benson ja Mike, ja alkuasetelma on vähintäänkin epätavallinen. Benson on tummaihoinen ja Mike japanilainen. Miken vanhemmat asuivat aikoinaan Houstonissa, mutta ensin Japaniin lähti isä ja sitten äiti, eikä Mike ole nähnyt kumpaakaan vuosikausiin. Nyt yllättäen Miken äiti Mitsuko tulee Japanista Houstoniin asumaan Miken ja Benin luona ja Mike puolestaan lähtee Japaniin viikoiksi, ehkä jopa kuukausiksi, koska hänen isänsä on kuolemassa syöpään.

Kaiken tämän taustalla Benin ja Miken keskinäinen suhde on täynnä kysymysmerkkejä. Ben jää odottamaan Mikeä, mutta tulevaisuus on täysin auki. Jatkavatko miehet yhdessä, vai loppuuko suhde tähän? Matka Japaniin tuo suhteelle odottamattoman aikalisän.

Ensin tarinaa kerrotaan Benin näkökulmasta. Miken äiti Mitsuko on omaperäinen tapaus, mutta pikku hiljaa Benin ja Mitsukon välille muodostuu kämppissuhde, joka tuntuu toimivan molemmille. Ben joutuu myös työstämään suhdettaan omaan perheeseensä. Hänen vanhempansa ovat eronneet ja välit molempiin ovat hankalat.

Sen jälkeen siirrytään Miken näkökulmaan. Suhde isään on työläs, mutta kärsivällisyydellä ja sitkeydellä Mike onnistuu lähentymään isänsä kanssa. Kun isä sitten lopulta kuolee, edessä on avoin tulevaisuus, joka tarjoaa mahdollisuuksia niin Japanissa isän työn jatkajana kuin Houstonissa takaisin Benin kanssa.

Houston on iso, urbaani ympäristö, eikä Miken ja Benin sukupolvelle homous ole enää isokaan juttu. Vanhemmalle sukupolvelle se on asia, joka jollain tavalla aina pistää silmään. Rotukysymyksiä ei tietenkään Yhdysvalloissa voi ohittaa, mutta eivät ne toisaalta ole kirjassa mitenkään huomattavassa osassa. Enemmän huomiota saavat perhesuhteet, sitoutumiset ja siteet. Missä – ja kenen kanssa – on koti? Miksi sitoutuminen on vaikeaa, ja keneen sitoudutaan?

Kirjassa on paljon dialogia, jonka erikoisuutena on sen yksipuolisuus. Monesti vuoropuhelu onkin yksinpuhelua, johon ei juuri vastausta saa. Kirjassa on myös paljon hienovaraista huumoria. Mikään ääneennaurattaja se ei ole, mutta ei myöskään tosikkomainen tai liian vakava. Haikeaa surumielisyyttäkin kuitenkin riittää, etenkin Miken isän kuoleman lähestyessä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...