Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Hän (Georgiev) halusi näyttää meille yhden alueen, Sandarmohin männikön. Kun saavuimme paikalle, tiesimme heti, että olimme löytäneet etsimämme laajassa männikössä … maa oli painautunut suorakaiteen muotoisiksi kuopiksi. Ensimmäisestä kuopasta löysimme viitisenkymmentä luurankoa. Jokaisessa kallossa pyöreä reikä. …arkistojen perusteella voimme määrittää, että sinne on haudattu noin yhdeksän tuhatta ihmistä vuosina 1937–38!”
Mitä männyt näkevät -kirjan Juri tietää löytäneensä vanhempiensa viimeisen leposijan Sandhormin männikön joukkohaudassa. Heidät vietiin varoittamatta kotoaan, tuomittiin isänmaan vihollisiksi, vangittiin ja ammuttiin Sandarmohissa. Stalinin vainoissa yhdessä tuhansien muiden isänmaan vihollisiksi tuomittujen kanssa.
Kirjan minäkertoja on Maria, Jurin tyttären tytär, tarinan fokus on isoisä Jurin kokemuksissa.
Mitä männyt sitten näkevät? Ne ennättävät ”nähdä” paljon, onhan niiden elinaika pari-kolmesataa vuotta, jopa enemmän. Yhden männyn elinaikana raja on siirtyillyt sinne ja tänne, hallitsijat vaihtuneet, ihmisiä syntynyt ja kuollut. Mänty ”näkee” sukupolvien jatkumon ja luonnon samuuden rajan tällä ja tuolla puolen. Ehkä männyt ”keskustelevat” keskenään itärajamme aukkohakkuulinjan molemmin puolin.
Männyt näkevät sekä kauneuden, taivaan sinen että raakuutta. Ehkä ne ihmettelevät ihmisten kykyä tehdä pahaa toisilleen, tappaa mielivaltaisesti oman lajinsa edustajia. Raakuutta ja mielivaltaisuutta on kirjassa Jurin ja hänen sukulaistensa kokemana. Sen voi lukea siitä, mitä puhutaan ja ehkä enemmän siitä, mistä vaietaan, johon vain viitataan. Katseista, huokauksista. Ja myös mukaan liitetyistä kirjeistä ja asiakirjoista.
Raakuudella ei kuitenkaan mässäillä, enemmänkin vain todetaan surullisesti, kaihoisasti.
”Kaikki nämä vuodet Juri on koettanut selvittää salaisiin arkistoihin suljettuja menneitä tapahtumia, paksuihin mappeihin loukkuun jääneitä totuuksia, joita ei virallisesti ole koskaan tapahtunut. Ja joka päivä Tanja on ollut hänen vierellään ja rauhoitellut katsellaan, kosketuksellaan hänen kapinoivaa, epäilevää mieltään.”
Jurin vaimolla, petroskoilaisella Tanjalla, on suomalaiset juuret, isä oli Väinö Halli. Lapsuudessaan Tanja kärsi suomalaisuudestaan, myöhemmin se koitui onneksi. Tanjan tytär Sonja tarttuu Mauno Koiviston avaamaan mahdollisuuteen palata esi-isiensä kotimaahan ja koko perhe muuttaa Suomeen, Turkuun.
”Suomi. Se kuulemma muistuttaa Karjalaa. Ja Juri rakastaa Karjalaa. Sen järviä, kallioita ja ilmaa. Sen mäntyjä, jotka kurottavat taivaaseen. Hiiteen kaikki muu! He aloittavat Tanjan kanssa elämän uudestaan Sonjan ja tämän perheen lähellä.”
Mitä männyt näkevät perustuu Anna Soudakovan suvun todellisiin kokemuksiin, Juri on hänen ukkinsa.
Kirja päättyy epilogiin, jonka esikoiskirjailija kirjoittaa omana itsenään. Hän lukee vuonna 2018 Ilta-Sanomien artikkelin, joka kertoo, että Venäjä yrittää kaivaa Sandarmohinista Suomen teloittamia. Sandarmohin löytäjä ja haltija Georgiev on pidätetty. Anna toteaa, että hänen sydämensä jättää yhden lyönnin väliin. Mitä ihmettä? Suomen teloittamia? Taasko se alkaa? Hän kirjoittaa suomalaisen yliopiston Suomen ja Venäjän historiaan perehtyneelle professorille kirjeen, jossa hän huolissaan viimeaikaisista uutisista. Anna Soudakova kysyy kirjeessään, mitä mieltä professori on.
Soudakova päättää sanoihin: ”Professorin vastaus on vaikeneminen.”
Anna Soudakova kirjoittaa konstailematonta, kaunista, aistivoimaista ja kehollista kieltä. Jotain sellaista, mitä liitettänee karjalaiseen ”ilo pinnalla, vaikka sydän märkänis” –elämänasenteeseen.
Kärsimys ja ilo ovat rinta rinnan. Keskellä kärsimystä kokija kuulee, näkee, haistaa, maistaa tai koskettaa jotain, ja aistimuksen myötä kärsimys lieventyy tai jopa poistuu hetkeksi.
”Hiljaisuus särkyy kirkonkellojen aloittaessa juttelun: ensin soivat pienet kellot heleästi, kohta seuraan yhtyvät isommat ja äänekkäämmät … Kellojen soinnut kulkevat kehon läpi, häivyttävät vihapainajaisen, antavat arvoa ja sallivat levon.”
”Kulaus lämmintä teetä ajaa pimeimmät muistot hetkeksi nurkkaan.”