Jonny King: Mitä jazz on : opas ymmärtämiseen ja kuuntelemiseen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olen päättänyt tutustua jazzin maailmaan ja äänitteiden rinnalle olen hakenut jonkinlaista opasta siihen, mistä jazzissa on kyse. Löysin kaipaamani. Sen sijaan, että keskittyisi artistien biografioihin, jazzpianisti Jonny King kertoo lukijoille, mitä jazz on.

Aivan kuten kirjan nimi lupaa. King käsittelee perusasiat, kuten eri soittimet ja muut tekijät, joista juuri jazz koostuu. Lopuksi teoriaa selitetään esittelemällä esimerkillisiä levytyksiä.

Kirja on kirjoitettu (ja suomennettu) hyvin. Teksti on eloisaa, nuorekasta, vauhdikasta, sanoisinpa jopa svengaavaa. Kirjaa on nautinnollista lukea. Se ei edellytä juurikaan jazzin tai musiikin aiempaa tietämystä, joskin musiikin peruskäsitteistön tunteminen on avuksi. Mitä jazz on lunastaa kantensa lupauksen ja on samalla loistava esimerkki hyvästä tietokirjasta.

Soundtrackiksi sopii Ornette Colemanin The Shape of Jazz to Come tai Miles Davisin Bitches Brew!

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...