Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kodin järjestelystä ja ylimääräisistä tavaroista eroon pääsemisestä on kirjoitettu ja puhuttu viime vuosina todella paljon; minäkin olen lukenut kaikenlaista alkaen KonMarista ja päättyen Loistavaan järjestykseen, ja nyt sitten sain käsiini Margareta Magnussonin kirjan kuolinsiivouksesta.
Kun Magnusson kirjansa alussa määrittelee tätä käsitettä, ei olla kovinkaan kaukana konmarituksesta: ”– – se tarkoittaa sitä, että käyn läpi koko omaisuuteni ja päätän, miten hankkiudun eroon tavaroista, joita en enää tarvitse tai edes halua.” Mutta hetkinen, mitä tekemistä tällä on kuolemisen kanssa? Kirjoittaja selittää sitten, että tavallisesti kuolinsiivousta tehdään jonkun kuoltua, koska jokaiselta jää jälkeen tavaroita, mutta se joka on kaukaa viisas, tekee sen itse ennen kuolemaansa. Hän hankkiutuu eroon kaikesta turhasta, jotta jälkeenjäävät perilliset pääsisivät vähän helpommalla. Miten tämä sitten järkevästi suoritetaan, siitä Magnusson antaa neuvoja ja ohjeita. Aika usein kuolinsiivoukselle tulee luonteva tarvekin, jos joutuu vanhoilla päivillään muuttamaan pienempään asuntoon, eikä ole enää tarvetta kymmenen hengen liinavaatevarastolle tai päivällisastiastolle.
Magnussonin ohjeet siivoukseen eivät ole sinänsä kovinkaan vallankumouksellisia: käy kaikki systemaattisesti läpi ja lajittele pinoihin sen mukaan, pidetäänkö itse, annetaanko jollekin vai hävitetäänkö, ja jätä kirjeet ja valokuvat viimeisiksi, kun niissä menee niin paljon aikaa ja ne kantavat niin paljon tunteita. Mutta hän miettii raikkaalla ja humoristisellakin tavalla sitä, miten erilaisia tavaroiden tunnesisällöt ovat eri ihmisille, etenkin siivoojalle ja hänen perillisilleen. Tätä lakonisen humoristista tyyliä täydentää Magnussonin itse laatima mukava kuvitus.
Mitä jälkeen jää oli nopea luettava, mutta huomaan, että se jätti minulle paljon ajatuksia, ja jollain lailla sen peruslähestymistavassa oli minusta jotain kovin surullista: pitää lähteä täältä siististi ja olematta vaivaksi, ettei jälkikasvuni vain tarvitse myllätä vanhoja vaatteitani ja kirjojani. Jossain kirjan keskivaiheilla Magnusson mietti itsekin tätä kirjoittaessaan sukupolvensa naisten kasvatuksesta: ”Opettelimme myös pysymään poissa tieltä ja olemaan vaivaamatta muita läsnäolollamme. Tuo kasvatus näkyy edelleen, ja osin sen takia minä kuolinsiivoustani teenkin. En halua olla vaivaksi, en edes kuoltuani.” Mutta kuten niin monissa asioissa, tässäkin lienee jonkinlainen keskitie paras: ehkä on hyvä ”toimittaa talonsa” ikääntyessään ainakin jossain määrin, ja siihen tämän kirjan neuvot ja ihan kiva tyyli ovat omiaan.
