Vartijana työskentelevä Mikko huomaa parkkihallissa kahden miehen puhuvan keski-ikäiselle naiselle, joka tämän jälkeen lyyhistyy hallin lattialle. Mikko rientää naisen avuksi vai huomatakseen, että tämä on Katariina, hänen kouluaikainen ihastuksensa. Katariina kertoo Mikolle olevansa pulassa ja tarvitsevansa kipeästi apua ja turvaa. Katariina pelkää kuollakseen.
Mikko ja Katariina kertovat tarinaa eteenpäin omista näkökulmistaan. Hiljainen Mikko puhuu päälausein ja toimii loogisesti ja rauhallisesti. Sisällä kuitenkin kuohuu kuin teini-iässä. Katariina luovii muistoissaan lapsuutensa Kalkutassa ja lukioajan remubileissä sekä kuolleen lapsen synnyttämiseen kuolleessa avioliitossaan. Mikon ja Katariinan muistot leikkaavat useissa kohdissa, he muistelevat samojen tapahtumien eri puolia. Ja Mikko ajattelee olevansa nyt viimein Katariinalle sitä, mitä hän toivoi olevansa jo 20 vuotta aiemmin.
Mitä ikinä keksitkin pelätä on taitavasti laadittu psykologinen trilleri pelosta ja sen vaikutuksesta ihmisen toimintaan. Katariinan pelko ja mielen järkkyminen johtavat lopulta kohti väistämätöntä tragediaa, jossa Mikko joutuu olemaan mukana. Jukka-Pekka Palviainen tempaisee lukijan heti dramaattisen alun myötä mukaansa, ja tiivistää hienosti vain pariinsataan sivuun kahden kokonaisen ihmiselämän tarinan — tarinan, jota lukee aidolla liikutuksella. Suosittelen.