Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Rebekka ja Fariba harjoittelevat skeittausta puistossa, kun Oslon keskustasta nousee yllättäen savupatsas. Kenties rakennuspalo, tytöt miettivät, mutta kännykkään saapuneet vanhempien tavoittamisyritykset kertovat, että jotain paljon pahempaa on tapahtunut. Tytöt vastaavat puhelimeen, mutta tuona päivänä henkensä menetti 77 ihmistä, jotka eivät enää koskaan vastaisi yhtään kenenkään puheluun.
Nora Dåsnes käsittelee uutuussarjakuvassaan Norjan lähihistorian karmeinta tapahtumaa ja sitä, miten Utøyan tapahtumat näyttäytyivät nuorison silmin. Rebekka ja Fariba eivät tosin menetä tapauksessa ketään läheisiään, mutta varsinkin Rebekan on vaikea päästä tapahtuneen yli. Lukio-opinnot aloittava kaksikko on muutenkin uusien asioiden äärellä, mutta doomscrollauksen syövereihin uppoutuva Rebekka alkaa vähitellen menettää otteensa omasta elämästään, kun Utøya ei jätä häntä rauhaan.
Miksi Rebekka suhtautuu tapahtumiin niin kiihkeästi on hänen kavereilleen ja ehkä myös Rebekalle itselleen ensin hieman epäselvää, mutta syy tälle aukenee tarinan edetessä. Minkälaisesta ihmisestä lopulta kasvaa Anders Breivikin kaltainen hirviö ja miksi, ja voisiko tällainen henkilö löytyä jopa aivan Rebekan lähipiiristä?
Pohdiskeleva tarina ei kuitenkaan ole aivan niin synkkä kuin tästä kuvauksesta voisi kuvitella. Rebekkaa ja Faribaa yhdistää lämmin ystävyys, ja orastava romanssi samaa lukioita käyvän Danielin kanssa tuo tarinaan tasapainoa. Kuten olen monesti arvioissani todennut, en ole mikään suuri romantiikan ystävä, mutta Dåsnesin tapa kuvata ihmissuhteita on niin maanläheinen, että imelästä siirapista pysytään tässä tapauksessa hyvin kaukana.
Aivan kuten Dåsnesin edellinen sarjakuva Låt skogen leva! on Missat samtal kantaaottava, mutta aika lempeällä ja ymmärtävällä tavalla. Dåsnes ei saarnaa, tai pyri antamaan suoria tai helppoja vastauksia, eikä hän uppoa setvimään Anders Breivikin motiiveja. Rebekan tarina onkin enemmän kertomus siitä, miten oppia elämään sen epävarmuuden kanssa, ettei haluamiaan vastauksia välttämättä koskaan saa. Yhden yksilön tarinan kautta Dåsnes onnistuu hienosti avaamaan Norjan nuorison kollektiivisia tunteita.
Dåsnesin luonnosmainen ja minimalistinen, mutta silti ilmeikäs tyyli toimii hyvin. Tällä kertaa värien käyttö on karsittu minimiin, mutta silloin kun värejä käytetään, niitä käytetään tehokkaasti. Muutamat menneisyyteen sijoittuvat kohtaukset on tehty punaisella värillä, kuin ilmentääkseen Utøyan aiheuttamia intensiivisiä tunteita. Lopussa on myös eräs koskettava kohtaus – tai pikemminkin näky – joka on sarjakuvassa ainoana toteutettu nelivärisenä. Ratkaisu on kaiken kaikkiaan upea.
Eipä siis mikään yllätys, että sarjakuva palkittiin Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuorten kirjallisuuspalkinnolla. Dåsnesin kypsä kerronta ja uskottavat hahmot palkitsevat lukijan, ja lopputuloksena on mieleenjäävä lukukokemus. Dåsnes on vielä nuori tekijä, mutta hän on nopeasti noussut siihen sarjakuvantekijöiden kastiin, joiden seuraava sarjakuva on ilman muuta lukulistan huipulla. Suosittelen siten ehdottomasti tutustumaan, viimeistään tämän teoksen myötä.
