Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vaikka yleensä pidänkin ulkomaalaisista dekkareista, etenkin skandinaavisista, ja täytyy myöntää että niin hurjista kuin mahdollista, on välillä rentouttavaa lukea jotain kotimaista tälläkin saralla.
Silloin saavat dekkarit olla sellaisia pehmojakin, etenkin jos ne ovat naisten kirjoittamia. Löytyyhän tätä vuosittaista luettavaa vaikka kuinka: suuresti suosimani Eija Piekkari, Porvoosta kirjoittava Jaana Lehtiö, Tiina Martikainen, Tuire Malmstedt, Pirkko Arhippa – toivottavasti hän muuten kirjoittaa vielä. Ja sitten tietysti hengenmiehiä edustava ortodoksinen metropoliitta Panteleimon.
Tähän sarjaan kuuluu ehdottomasti myös Tuula T. Matintupa, joka on viime aikoina luonut Etelä-Pohjanmaalle sijoittuvaa sarjaa rikostutkija Alina Männystä. Tämäkin sarja on ollut mukavan leppoisaa luettavaa; käsillä oleva kirja salaperäisestä Mirjamista sijoittuu hurjannimiseen Kuoleman kyläkuntaan, joka on itse asiassa olemassakin Alajärvellä. Yhdeksi keskeiseksi henkilöksi Alinan lisäksi kohoaa kaupungista tullut Eeva Ruopakka, joka on päättänyt tulla voimakastahtoisten sisartensa painostamana pitämään huolta juoposta isästään ja tietokonepeleihin hurahtaneesta veljestään. Siinä sitten onkin työmaata! Nämä molemmat miehet on kuvattu hyvin elävästi ja peräti vastenmielisinä.
Mutta se työmaa, mihin sitten Alinaa tarvittaan, on salaperäinen Mirjami: hän on saapunut liftarina kylään ja asettuu asumaan paikallisen antiikkikauppiaan apulaiseksi. Eikä tämän epäsuhtaisen pariskunnan välillä taida olla edes intiimiä suhdetta. Mutta monet pitävät Mirjamista paljon; hän on outo ja salaperäinen ja jollain lailla vapaa kuin taivaan lintu. Kun hän katoaa yhtä odottamatta kuin saapuikin, jää monelle hänestä huoli: mistä hänet voisi tavoittaa, kun kukaan ei tiedä edes sukunimeä? Sen sijaan kyläläisillä tuntuu itse kullakin olevan jotain salattavaa, minkä jättäisi mieluiten puhumatta poliisille.
Mirjami Doe – tuo sukunimihän tulee tietenkin englanninkielisestä Jane Doesta, joksi tuntemattomat vainajat aina nimetään – on ihan näppärä dekkari, mukavaa luettavaa vaikkapa matkalle. Ei se varmaankaan painajaisia lukijalleen aiheuta, mutta monet haluavat juuri sen kaltaista dekkariluettavaa eikä aina niitä verisiä ja suolenpätkiä tursuavia jännitystarinoita. Kaikille on paikkansa tässä laveassa dekkarigenressä.
