On syksy, juuri se aika jolloin talvivarastojen pitäisi olla pullollaan, kaiken valmiina pitkän ja kylmän ajan selättämiseksi. Vaan mitä tekee Oili, oravista huolettomin? Kiikkuu keinussaan, suruitta, huolitta, ruokakaapit tyhjillään. Kun Oili lopulta ymmärtää tilanteensa, hän äkkää oksalla kesän viimeisen männynkävyn. Mutta sen on terävillä silmillään huomioinut eräs toinenkin, Sadan Kävyn Sakari. Alkaa lennokas kaksintaistelu, jossa vaakalaudalle laitetaan miltei henkikulta – yhden kävyn tähden. Loppu onkin sitten sangen klassinen ja tietysti onnellinen.
Minun, sanoi orava on aivan ihastuttava kirja. Tosin jo yksin sen kuvitus pistäisi minut sanomaan näin ja tarina jääkin tällä kertaa kakkoseksi. Mutta ei sekään huono ole, sellainen opettavainen ja omalla tavallaan ihan hauskakin. Mutta nuo Jim Fieldin kuvat; yksinkertaisesti parhautta. Jos taiteilija ei vielä ole tuttu, neuvon ehdottomasti kääntymään samaisen tekijäkaksikon aiemmin ilmestyneen Kyllä, sanoi koala -teoksen puoleen. Näitä kuvia ei koskaan voi katsella liikaa.