Miksi tartuin tähän kirjaan, niin en tiedä. Ainakaan syy ei ole se, että olisin kiinnostunut urheilusta, saati suunnistuksesta, josta ei ole juuri mitään käsitystä, paitsi nyt!
Kirja tempaisi heti mukaansa vetävällä kerronnallaan ja ”minnakauppimaisella” vauhdillaan. Ehkäpä joku sisäinen intuitio pyysi minua lukemaan/kuuntelemaan tätä kirjaa. Kuuntelin sitä pääosin metsässä, joten oli hyvin helppo virittäytyä tunnelmaan, kun Minna juoksi pitkin metsiä niin treenatessaan kuin kilpailuissakin.
Kaikki alkaa Minnan lapsuudesta; hän osoittautuu hyvin pienestä kilpailuhenkiseksi ja haluaa voittaa vanhemmat sisaruksensa. Perhe-elämän on kerrottu olevan hyvin lämmintä ja toinen toista tukevaa. Äidin sairastaminen luo varjonsa koko perheen elämään, vaikka äiti ei valita.
Myöhemmin Minnan omat sairastelut tuovat omat sävynsä kaikkeen.
Pelkkää suunnistamista kirja siis ei ole, sillä mahtuuhan ihmisen elämään paljon muutakin. Parisuhde toisen suunnistajan, Pasin, kanssa tuo omat rastinsa ja ristinsä.
Todella sellaista tarinaa, jota mielikseen haluaa lukea/kuulla. Usein varmaan lukija haluaa jollain lailla samastua, hakea vertaistukea. Itselleni oli tärkeää lukea siitä, miten Minna käyttäytyy. Tuntui hyvältä, että hän on niin itsepintainen, tietää mitä tekee, eikä anna kenenkään vaikuttaa. Urheilussa se ei aina ole hyvä asia tai sitten riippuu siitä, millaisia tuloksia syntyy. Kaikesta huolimatta en voi olla ihailematta Minnaa ja sitä periksiantamatonta sitkeyttä.
Kun oli ollut niin paljon vastoinkäymisiä ja huonoa onnea, niin miten sitä oli iloinen, kun suhde Sipe Santapukkiin syntyi ja poiki hedelmää! Onneksi itse en jaksa juorulehtiä lukea, niin oli aika paljon uutta asiaa, ja sekin ajatus ettei tarvitse niitä juorulehtiä edelleenkään lukea sai vahvistusta.
Ari Väntäsellä on taito tuoda ihminen esille sieltä nimen takaa. Taustatyöt oli tehty ja Minna ja Minnan elämä tuotu esiin monelta kantilta. Tuli sellainen olo, että hyvin avoin ja rehellinen tilitys.
Kirjan tekstiä tukee runsas kuvitus.