Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mitä pitää tapahtua, jotta sotahistoriasta kiinnostuneesta oululaispojasta tulee kansallissosialistisen Suomen Vastarintaliikkeen johtaja, rasisti ja antisemitisti? Miten normaalin perheen kuopus alkaa levittää vihan sanomaa kaikkialla maailmassa? Tähän Henrik Holappa pyrkii antamaan vastauksen muistelmakirjassaan.
Jo aivan pikkupoikana Henrik, jota silloin vielä kutsuttiin ensimmäisellä etunimellä Esa, oli valtavan kiinnostunut sodasta. Jatkosodan käyneestä papasta tuli hänelle suuri sankari, ja kotoa löytyi mielenkiintoisia historiankirjoja – Kun kansa taisteli -teos kului nuoren Esan käsissä enemmän kuin koulukirjat. Isänmaallisuus tuntui korkealta arvolta, ja muutaman vuoden kuluttua kuvaan astuivat Oulun skinheadit, joiden Esa arveli edustavan sinivalkoista Suomea. Totuus oli kuitenkin toinen: skinit olivat enemmän kiinnostuneita ryyppäämisestä ja maahanmuuttajien kanssa tappelemisesta kuin isänmaallisten ja kansallissosialisten aatteiden pohtimisesta.
Oli siis lähdettävä maailmalle etsimään ihanteiden mukaisia ihmisiä. Esaa alettiin nyt kutsua toisella nimellään Henrikiksi – se kuulosti kansainväliseltä, ja mikä tärkeintä, HH-nimikirjaimet viittasivat tuttuun sananparteen Heil Hitler. Luettuani kirjan minusta tuntui, että Henrikin oppivuodet Euroopassa ja Yhdysvalloissa olivat aikamoista sekamelskaa. Toisten nurkissa asumista, matkustamista paikasta toiseen ja odotuksissa pettymistä, kun keskeiset uusnatsit osoittautuivatkin ihan tavallisiksi ihmisiksi heikkouksineen ja omituisuuksineen. Lopulta tie johti Ruotsiin, josta käsin Suomen Vastarintaliike perustettiin, ja Henrikistä tuli sen johtaja, vaikka hän ei perustamisvaiheessa edes asunut Suomessa.
2010-luvulla alkoivat muutoksen tuulet kuitenkin puhaltaa Henrikin mielessä. Hän alkoi epäillä järjestöä, sen aatteita ja omaa asemaansa, ja niin hän luovutti johtajuuden Juuso Tahvanaiselle. Epäilyt olivat niin syviä, että vuonna 2015 Henrik erosi kokonaan liikkeestä ja pohti menneisyyttään ja nykypäivää aivan uudella tavalla.
Henrik Holapan kirja on mielenkiintoinen dokumentti uusnatsismista, olkoonkin ettei se kovin syvällisiin sfääreihin pääse, mutta jostain syystä kirjasta jäi minulle tunne, että Henrik olikin kaikissa natsitouhuissaan mukana jotenkin pinnallisesti ja puolella sydämellä. Pitkin elämäänsä hänellä oli esimerkiksi maahanmuuttajaystäviä, ja sitten hän kihlautuikin kiinalaissyntyisen naisen kanssa. Ehkäpä kirja toimii myös varoituksen sanana niille, jotka ovat kiinnostuineita uusnatsismista. Teoksen alkusivun tunnustustekstissä Holappa kirjoittaa: ”Ne, jotka vielä haaveilevat natsiaatteen uudelleennoususta, toivottavasti ymmärtävät tämän tunnustuksen merkityksen: Viha ei kannata.”
