Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pimeys on jännittävä asia. Tutut elementit saavat uuden muodon, olemattomista syntyy uusia, mielikuvituksella ei ole rajoja. Eipä taidakaan löytyä montaa ihmisolentoa, joka ei koskaan olisi tuntenut minkäänlaista pelkoa tai edes jännitystä pimeyden, tuon suuren ja mahtavan keskellä. Tästä teemasta Lena Frölander-Ulf on tehnyt erikoisen kuvakirjan. Se kertoo äidistä, joka rakastaa merta, tuulta ja metsää ja lapsesta, joka pelkää näitä samoja asioita. Ja siitä, kuinka mökillä käydään metsäpissalla – sitten kun ei enää jakseta pidätellä. ”Ota taskulamppu mukaan ja Muru seuraksi.” äiti sanoo ja lähettää tytön pimeälle, pelottavalle retkelle…
Minä, Muru ja metsä taitaa olla ensimmäinen kosketukseni kirjailija-kuvittaja-graafikko Lena Frölander-Ulfiin. Viimeiseksi en usko sen jäävän. Hänen tyylinsä kiehtoo minua, saa minut yhtä aikaa tuntemaan viehätystä uuteen ja etsimään yhtymäkohtia tuttuun. Sillä vaikka Frölander-Ulfilla täysin oma tekniikkansa onkin, jotakin tuttua tästä kuitenkin löydän.
Minä, Muru ja metsä on toteutettu akvarelleina sekä mielenkiintoista raapetekniikkaa käyttäen. Lopputulos on näkkeineen ja peikkoineen tekijänsä näköinen; luinhan jostakin, että Lena mieltyy erityisesti pimeydestä, salaisuuksista ja mystiikasta – eikä koe, että lastenkirjojen pitäisi olla yksin värikkäitä. Näinpä.
Nuorimmille kuuntelijoille en lähtisi tätä tarjoamaan, onhan pimeä, arvaamaton metsä kuitenkin aika pelottava elementti, mutta jo hiukan vanhemmat pitävät tästä varmasti. Lisäksi sopivan avoimiksi jätetyt sivut antavat mukavasti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle, eikä pimeyteen piilotettujen yksityiskohtienkaan – kuten vaikka sen, että vuorenpeikko pitää harlekiini-kirjallisuudesta – etsiskelijä varmasti kyllästy liian nopeasti.
Pimeä tämä kirja toden teolla on, sitä ei käy kiistäminen, mutta löytyy siitä valoakin, tähtiä mustalla yötaivaalla. Loppujen lopuksi teoksen pimeys on kuitenkin kilttiä pimeyttä. Suosittelen!
