Reima Johansson ymmärtää vastuunsa. Hän on Kontiolan kaupunginjohtaja, joka tekee työtä kutsumusammatissaan ympäri vuorokauden vaivojaan säästämättä. Johansson on huikea visionääri, joka hakee betonilähiötä Unescon maailmanperintökohteeksi ja aikoo Aleksis Kiven hengessä panna Pamplonan härkäjuoksun paikallisin voimin aivan uusiksi. Ydinjätteillekin rahapulassa painiva Kontiola olisi ilman muuta parempi kohde kuin Eurajoki.
Reima Johansson on Jari Järvelän luoma hahmo radion Pikkujuttu-kuunnelmasarjaan. Minä, kaupunginjohtaja tuo sekopäisen kaupunginjohtajan hahmon nyt kansien väliin. Radiossa (ja kirjan äänikirjaversiossa) Reiman rooli kuuluu Ville Myllyrinteelle. Reima Johanssonilla on yksi suosikkiväline palautteen antoon ja oikaisuvaatimuksiin: kunnollinen myllykirje. Eipä ole maassamme tainnut Kekkosen jälkeen yhtä kovaa myllyttäjää ollakaan. Kirjeet ovat napakoita, neljän tai viiden sivun purkauksia milloin kenellekin vastaanottajalle Johanssonin vaimosta paikallisen kuntoklubin johdolle tai Vladimir Putinista Lionel Messiin.
Selittelyjä Johanssonin toimet kyllä kaipaavatkin, vaikka onhan se nyt selvää, että jos kaupungin etu sitä vaatii, niin sitten mennään kuusihenkisellä delegaatiolla Nizzan parhaaseen hotelliin rymyämään eikun edustamaan! Tai jos kaupunginjohtaja joutuu muuttamaan vesivahingon vuoksi vuokrakerrostaloon, niin on se kumma, kun ei yhtään löydy naapurustolta ymmärrystä aivan tavanomaisille sopimusneuvotteluille. Ja miten ihmeessä pysäköinninvalvonta on voinut löytää kymmenen kertaa Reiman Audin sakkopaikalta?
Minä, kaupunginjohtaja on hauska kirja. Järvelä löytää melkoiset tehot idioottijohtajastaan, joka onnistuu aina selittämään asiat itselleen parhain päin. Ehkäpä kirja toimisi vielä paremmin äänikirjana, sillä Myllyrinteen hieno tyyli kruunaa Johanssonin väärinymmärtävän myllytysilmaisun. Muutenkin suosittelen nautittavaksi pieninä paloina.