Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Aku Ankan jättikirjoilla on nostalginen maine lukijoiden keskuudessa. Kun ne aikoinaan julkaistiin 1970-luvulla ne olivat niin suosittuja, että niitä sai jonottaa kirjastosta. Kirjat olivat kalliita, joten lahjaksi niitä saivat vain ne, joiden vanhemmat olivat todellisia ankkafaneja.
Jättikirjoja on kritisoitu siitä, että sivutaitto on rikottu ja ruutuja leikelty jotta kaksi sarjakuvasivua on saatu sopimaan yhdelle jättisivulle. Tämä oli tiedossa myös Aku Ankan nykyisellä toimituksella, mutta Minä, Aku Ankka 2 -kirjaa ei ole ollut tarkoituskaan markkinoida faneille, vaan nostalgikoille, jotka haluavat antaa omille lapsilleen lahjaksi jotain sellaista, mitä he itse lapsena saivat, rikotusta sivutaitosta huolimatta. Vain (tai onneksi) kaksi tarinaa on mukana alkuperäisellä sivutaitolla, Leirielämää ja Yhtä sirkusta. Olisi ollut komeaa, jos kaikki tarinat olisi julkaistu isossa sivukoossa. Se olisi varmasti tyydyttänyt sekä vaativat barksistit että nostalgiannälkäiset joululahjanostajatkin.
Minä, Aku Ankka 2 -kirjaan ruutuja ei ole lähdetty leikkaamaan vaan ne on sovitettu sivuille sellaisenaan. Vanhoissa jättikirjoissa taitto oli sentään hillittyä, uudessa kirjassa ruutukoot pomppivat ja välistä ruutuja on viskelty minne sattuu. Tuntuu kuin katselisi työkaluvalikoimasta villiintyneen alakoululaisen editoimaa nettivideota.
Mitään kovin ihmeellistä kirja ei sisällä, 13 tarinasta kuusi on julkaistu hiljattain Carl Barksin parhaat sarjat -kokoelmakirjoissa. Kokoelman parhaimmistoa edustaa Koralliluolan kummitus joka on Barksin 1940-luvun tuotannon kirkkainta kärkeä. Sitä voi vaikka verrata kirjan muihin 1940-luvun sarjakuviin Vulkanovian asukkaat (1947), Rämeikön arvoitus (1945), Jokihirviö (1946) ja Kengurujen maassa (1947), niin huomaa eron sekä kerronnassa että rytmissä – jopa piirrosjäljessä.
Koralliluolan kummitus on Barksin suosituimpia kauhuelementein höystettyjä tarinoita Vanhan linnan salaisuuden ja Kirkontornin huilunsoittajan rinnalla. Koralliluolan kummituksessa on näytelmänomainen esillepano, sillä liki koko tarina tapahtuu karulla riutalla. Tarinan suosiota selittää sen erinomainen rytmitys, joka pettää ainoastaan lopussa kun selitysosiota ei ole visualisoitu takaumakuvilla. Barks korjasi virheen myöhemmin muissa tarinoissaan.