Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viime vuonna ilmestynyt Ilon Milli ja pelon Mölli oli oikein positiivinen yllätys ja mielestäni yksi vuoden hienoimpia lastenkirjoja. Kirja kertoi hyvin kekseliäällä tavalla tunteiden tunnistamisesta ja kohtaamisesta, ja samalla teemalla mennään tässä toisessakin kirjassa, mutta tällä kertaa kohdattava tunne on suru.
Millin rakas isotäti on kuollut ja kuinka ollakaan, maisemiin ilmestyy pian erikoinen hymytön poika, joka paitsi maalaa kaikki ympräillään olevan harmaaksi niin myös nopeaan tahtiin ystävystyy Millin kanssa. Aivan kaikki ei kutenkaan ole tässä uudessa ystävyydessä kunnossa. Mölli huomaa Millin vaipuvan pojan seurassa synkkään apatiaan, eikä hän huomaa enää mitään ympärillään. Suru on luonnollinen tunne, mutta se ei saisi jäädä pysyväksi tilaksi. Mölli joutuukin tosissaan miettimään mitä pojalle oikein pitäisi tehdä ja miten Millin saisi herätettyä kohmeestaan.
Milli, Mölli ja Surunmaalaaja on jälleen oikein onnistunut tarina ja pidin tästä oikeastaan vielä enemmän kuin ensimmäisestä osasta. Milli ja Mölli ovat jo tuttuja hahmoja joiden seuraan on oikein mukava palata, ja juonikin on kutkuttava. Kaisu Sandbergin kuvitus on erinomaista työtä sekin, persoonallinen jälki on jälleen upeaa katsottavaa. Hienoa kirjassa on kuitenkin se, että vaikka kirjalla on periaatteessa selkeä kohdeyleisö lapsissa joille suru on ajankohtainen aihe, toimii kirja aivan hyvin ilman mitään henkilökohtaista sidosta aiheeseen. Juoni on mielenkiintoinen ja Surunmaalaaja toimii hahmona poikkeuksellisen hyvin. Toivoa siis sopii, että sarja saa kolmannenkin osan, kyllähän tässä vielä riittää tunteita käsiteltäväksi.
