Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Oopiumi, morfiini, heroiini ja lopulta fentanyyli. Oopiumin historia on kiinnostanut minua siitä lähtien, kun luin taannoin kirjan Oopiumin maa : erään naisen matka lapsimorsianten ja huumekeisareiden Afganistaniin. Miten tähän pisteeseen oikein päädyttiin jäi päällimmäiseksi kysymykseksi ja siihen kysymykseen vastaa oikein kattavasti Lucy Inglisin uutuuskirja Milk of Paradise : a History of Opium.
Ensimmäinen yllätys tuli jo kirjan alkumetreillä. Itselleni oli jäänyt käsitys, että oopiumi olisi peräisin Aasiasta, mutta eipä suinkaan. Oopiumunikko Papaver somniferum tai sen villi alkumuoto on kotoisin Mustan meren rannoilta ja sen käytön tunsi jo varhainen nauhakeraaminen kulttuuri. Oliko käyttö tässä vaiheessa lääkinnällistä vai huumaavaa ei tiedetä, mutta minolaisen kulttuurin parista on löydetty ensimmäinen varma kuvaus oopiumin huumaavasta käytöstä.
Antiikin aikana oopiumi oli laajasti tunnettu ja käytetty aine, jonka huonotkin puolet kyllä tunnettiin, sillä lääkärit tunsivat yliannostuksen vaarat. Merkillisesti pitempiaikaisen addiktion vaaroista ei kuitenkaan välitetty, tai pikemminkin koko addiktion käsitettä ei varsinaisesti ollut edes olemassa. Mielenkiintoista kyllä, keisari Marcus Aurelius oli eräs varhaisemmista dokumentoiduista huumeaddikteista, joten sokeus asialle ei johtunut siitä, että oopiumi olisi ollut vain alempien yhteiskuntaluokkien ongelma. Ja entäs Aasia sitten, sinne unikko levisi kuinkas muuten kuin Aleksanteri Suuren mukana.
Oopiumin ja huumekulttuurin kehitys on sinällään varsin surkuhupaisaa luettavaa. Neulankäyttöä pidettiin alunperin jopa addiktiota vähentävänä keksintönä, koska sen ei katsottu stimuloivan ruokahalua kuten suun kautta otettavat huumeet. Heroiini, joka on jalostettu oopiumunikosta saatavasta morfiinista, oli alunperin lääke, jota käytettiin erityisesti keuhkosairauksien hoidossa. Yhdysvalloissa, ironista kyllä, sitä käytettiin jopa ”lääkkeenä” huumeiden vieroituksessa.
Pikkuhölmöilyt ovat kuitenkin pientä sen rinnalla minkälaisia vaikutuksia huumeilla on pahimmillaan ollut ulkopolitiikassa ja yhteiskunnallisessa kehityksessä, kuuluisana esimerkkinä Kiinan oopiumsodat. Erityisen ongelmallisena Inglis näkee kuitenkin huumeidenvastaisen sodan, joka sai alkunsa Yhdysvalloissa vuonna 1914 allekirjoitetusta Harrison Narcotics -verolaista.
Lain seurauksena huumeet painuivat maan alle ja kuten kieltolaissakin, nostivat järjestäytyneen rikollisuuden ennennäkemättömälle tasolle. Samainen laki teki myös huumeiden tutkimisesta ja narkomaanien hoitamisesta likimain mahdotonta. Yhdysvaltain nykyinen opioidikriisi osoittaa miten hampaaton Yhdysvalloista on tullut huumeongelman edessä kireistä laeista huolimatta, samalla kuin huumeista ja rikollisista on tullut kautta maailman entistä voimakkaampia.
Milk of Paradisen parhaimpia puolia on Inglisin tapa tutkia ja kirjoittaa todella laaja-alaisesti. Näkökulma ei pysy tiukasti pelkästään oopiumissa vaan teksti rönsyilee keski-aikaisen lääketieteen hienouksista suurmogulien valtakuntaan ja Iso-Britannian Ginihulluutena tunnettuun ilmiöön. Toki oopiumi sinällään liittyy kaikkeen, mutta moni kirjoittaja ei varmasti olisi vaivautunut samanlaiseen yksityiskohtien runsauteen ja lähdekirjallisuuden monipuolisuuteen kuin Inglis.
Milk of Paradise on lyhyesti erinomainen kirja oopiumin vaikutuksesta historiaan ja myös nykyiseen yhteiskuntaamme, suosittelen!