Pauline Hermange: Miksi vihaan miehiä

Miksi vihaan miehiä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vaikka isä on mies, aviopuoliso on mies, moni tuttu kollega on mies, veli ja ystävät … – niin silti otsikko pätee.

”Miesten olisi opittava pysymään omalla tontillaan.”

”Vaikka rakastankin kumppaniani enkä ole missään nimessä harkitsemassa eroa, aion edelleen suhtautua miehiin vihamielisesti. Ja niputtaa heidät kaikki yhteen.”

Siksikin koska miehillä on liian suuri tuo oma tontti, kaikkivalta, miehet vievät liikaa tilaa.

Aikansa vaahdottuaan, lieventää – kai juuri tämän kritiikin ensilauseessa mainittujen vuoksi. Silti yhtä ja samaa sakkia: patriarkaalisen tradition toistajia ja ylläpitäjiä, tilanviejiä ovat – kaikki miehet. Sitä paitsi ”miesten vihaaminen ei vahingoita ketään”.

Pauline Harmange, s. 1995, ranskalainen blogisti, jysäytti ilmoille kirjan, johon tarttui Ranskan tasa-arvoministeriön neuvonantaja vaatimalla kirjan myynnin kieltämistä. Siitäkös kirja ponkaisi maailman maineeseen. Feminismi/misandria saivat uutta potkua ja polttoainetta.

Yhtä ärhäkkä on Hermange kuin Strindberg aikanaan toisella puolella misogyniassaan Hullun puolustuspuheessa. Paulinen puheenvuoro vain on lyhyempi ja selkeämpi kuin Augustin.

Itse en kummastakaan syty tahi perusta, sillä asiaa on käsitelty niin monessa paikassa, niin monella foorumilla, ettei uutta kiehtovaa synny. Tyydyn yhtyen yhteen upeaan patriarkaalisuuden kumoamiseen tähdänneeseen kirjaan eli Heidi Liehun Perhosten valtakuntaan vuodelta 1998 / Sphinx Oy, Manifestiin viimeisestä tulevaisuudesta. Tosin tuo tuhatsivuinen kirja ja Liehu on sivuutettu ja ohitettu, tuomittukin moinen ajattelu a la Putte Wilhelmsson.

Nyt on Hermangen aika olla framilla ja jättää miehet vähälle ruualle. Oikealla asialla, mutta fanaattisuus tahtoo syödä itsensä.

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...