Osmo Tapio Räihälä: Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa?

Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa?

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Taiteen tarkoitus ei silti ole rikkoa lakeja, vaan vain laajentaa ajatteluamme ja tarkentaa käsitystämme siitä, millainen ympärillä oleva maailma on. Onhan kuri muutakin kuin lait. Yksi taiteen tehtävistä onkin paljastaa tabuja ja toisinaan myös rikkoa niitä.

Säveltäjä Osmo Tapio Räihälän nykymusiikkia käsittelevän kirjan nimen kysymys, miksi nykymusiikki on niin vaikeaa, on kysymys, jonka olen itse joutunut monet kerrat esiintymislavalla nykymusiikkia esittäessä ja harjoitellessa itseltäni kysymään, eikä kysymykseen ole löytynyt mitään yksiselitteistä vastausta; ei musiikista itsestään eikä niin liioin sen säveltäjiltä eikä muilta esittäjiltä. Uskoisin, että kysymys on arvoitus valtaosalle klassisen musiikin arvostajista (joista osa on myös nykymusiikista kiinnostunut) ja siksi on mainiota, että Räihälä tutkii ja selventää nykymusiikin olemusta kirjassaan Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa?

Räihälä käy kirjassa läpi kattavasti klassisen musiikin ja nykymusiikin määritelmät ja niiden eroavaisuuden ja selittää siinä samalla myös taiteen ja viihteen eron. Teoksen alkupuoli käy myös läpi klassisen musiikin ja nykymusiikin historiaa ja aikakausien säveltäjiä ja sitä, miten he edistivät musiikin historian kulkua sävelkielellään. Musiikkitermejä vilisee kirjassa tiuhaan mutta Räihälä selittää useimmat maukasta huumoria viljellen ja kertoo myös, kun lukijan ei varsinaisesti tarvitse mainitusta termistä tietää sen enempää. Yksittäisistä säveltäjistä ja sävellyksistä nostetaan myös esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka kannattavat tekstiä alusta loppuun.

Kirjassa ei lopulta esitellä kovin mittavaa määrää sävellyksiä mutta kirjailija tarjoaa jokaisen luvun päätteeksi kuuntelusuositukset lukuun liittyen ja nostaa esiin teoksia, jotka ovat muovanneet musiikin historiaa tai jääneet syyttä ilman riittävää tunnustusta. Erityisen tärkeänä tunnustusta vailla jääneenä säveltäjäryhmänä, Räihälä käsittelee kattavasti naissäveltäjiä ja heidän marginalisointiaan läpi klassisen ja nykymusiikin historian.

Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa? Luettuani voin todeta, että minulla on nyt paljon parempi käsitys siitä, miksi nykymusiikin kuuluukin olla vaikeaa ja miksi on tärkeää, että altistamme itseämme vaikeiltakin tuntuville taide-elämyksille.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...