David Corfield ja Darian Leader: Miksi ihmiset sairastuvat?

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja esittää otsikossaan oikein hyvän kysymyksen. Valitettavasti kysymykseen ei vastata sellaisella populaaritieteellisellä tasolla, jota olisin ehkä itse odottanut. Vaan ei se mitään, sillä kirjassa käsitellään aihetta sittenkin varsin kiinnostavalla tavalla.

Kirja on kritiikkiä länsimaista lääketiedettä kohtaan, erityisesti ajatusta, jonka mukaan ihmisruumis on koneisto, jonka osia erikoistuneet asiantuntijat huoltavat. Leader ja Corfield — psykoanalyytikko ja filosofi — vaativat ihmisen kohtaamista kokonaisuutena ja potilaan kuuntelemista. Nythän tämä rooli terveydenhuollossa jää usein erilaisten vaihtoehtohoitojen tehtäväksi.

Tähän vaatimukseen monen potilaan on tietysti helppo yhtyä. Leader ja Corfield ovat kaivaneet esiin runsaasti erilaista aineistoa ja paljon tapauskertomuksia, jotka valottavat asiaa. Aineiston valossa vaikuttaa selvältä, että sairastuminen on kiinni paljon muustakin kuin ulkopuolisten taudinaiheuttajien läsnäolosta, mutta miten ihmismieli sitten vaikuttaa fyysisten oireiden taustalla, onkin sitten mutkikkaampi kysymys.

Melko raskasta luettavaa kirja kuitenkin on, varsinkin paikoitellen psykoanalyyttistä termistöä tulee aika raskaalla kädellä. Teksti on muutenkin melkoista pötköä putkeen ja sen lukeminen vaatii siis jonkin verran kiinnostusta aiheeseen. Raskaudestaan huolimatta kirja on kiinnostava ja kysymyksiä herättävä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...