Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mikko Mallikas, ikä siinä viiden kieppeillä, on mahtava poika. Juuri sellainen kuin lapset nyt tuossa iässä tapaavat olla: kekseliäs ja valtavalla mielikuvituksella varustettu, hieman keppostelijaakin hänestä löytyy. Yleensä hän on iloinen, mutta osaa hän tuhmakin olla. Hän ei ole erityisen vahva, eikä hän halua tapella. Kummitukset ja isot pojat ovat pelottavia, eikä aina huvittaisi mennä nukkumaan, tai lähteä päiväkotiin. Ennen kaikkea Mikko Mallikas on kuitenkin tavallinen lapsi – ja sellaisenaan erityisen uskottava.
Ilman isää ei olisi Mikko Mallikasta. Ei tietysti ilman äitiäkään, mutta tarinoissa Mikko Mallikkaasta ei puhuta äidistä. Isä taitaa olla yksinhuoltaja. Pienenä triviaalitietona mainittakoon, että esikoisteoksessaan Mias pappa flyttar Gunilla Bergström kertoi ensimmäisenä ruotsalaisena lastenkirjailijana avoimesti avioerosta koettuaan sen lapsena omien vanhempiensa kohdalla. Toisaalta hän on kiistänyt Mikon olevan avioerolapsi; jää lukijan itsensä tehtäväksi mielikuvittaa Mikon äidin olinpaikka: onko hän töissä, kaupassa vai kuollut? Kirjailija itse haluaa ainoastaan esiintuoda erilaisia perhemalleja. Isän lisäksi on tietysti Mulperi, Mikon näkymätön ystävä. Ja mummi, sekä isommat serkut.
Sen lisäksi että Gunilla Bergström, Ruotsin lastenkirja-akatemian 12. jäsen ja lukuisin palkinnoin huomioitu rakastettu lastenkirjailija, on Mikko Mallikkaan ja isän hahmoissa onnistunut luomaan parivaljakon, jota lukijat eivät yksinkertaisesti voi olla rakastamatta – ainakaan jos puhutaan itseni kaltaisista 1980-luvun lapsista – hän kuvaa kirjasarjassaan loistavasti vanhemman ja lapsen välistä suhdetta; toisaalta valtavia näkökulmaeroja, toisaalta saumatonta yhteistyötä ja lämmintä rakkautta. Kun isä haluaa olla rauhassa, saa Mikkokin tilaisuuden tehdä jotakin erityisen mukavaa: ”’Saanko lainata työkalulaatikkoa?” Mikko kysyy. ’Mmmm’, isä mutisee [sanomalehden takaa], ’muista vain varoa sahaa.'” Tai kun Mikkoa ei oikeastaan nukuta, saattaa kiltti isä ajautua toimittamaan asioita melko hupaisin seurauksin: ”Jopas jotakin! Isä on lukenut sadun, hakenut hammasharjan, kantanut mehua, vaihtanut lakanan, pyyhkinyt lattian, tuonut potan, etsinyt leijonaa, löytänyt nallen… ja väsynyt niin perusteellisesti, että vedettyään nallen sohvan alta esiin hän on mätkähtänyt selälleen keskelle lattiaa ja nukahtanut!”
Tarkasta ajasta ja paikasta riippumattomiakin teokset osaavat olla; tarvitaan vain suhteellisen moderni esikaupunkialue ja kuka tahansa lapsi voi samastua tähän pieneen suureen sankariin. Tässä varmasti syy Mikko Mallikkaan vuosikymmeniä kestäneeseen maailmanlaajuiseen menestykseen.
Siitä kuinka hyvin Mikko Mallikas uppoaa nykylapsiin minulla ei valitettavasti ole kokemusta, mutta uskoisin, että hyvin. Kirjasarja on jatkunut aina 2010-luvulle asti, enkä usko ajanhampaan kovertaneen sarjan vanhimpiakaan osia kovinkaan pahasti. Mitä nyt joku saattaisi ihmetellä isän alituista piipunpolttoa sisätiloissa tai kritisoida hänen runsaanlaista oluen juontiaan. Mutta mitäs pienistä, Mikko Mallikas isineen kuuluu ehdottomiin lastenkirjaklassikoihin!
Suosittelen suurella sydämellä – ja esitän nöyrimmän toiveeni Tammelle, että näitä kokoelmateoksia saataisiin pian lisää. Nyt käsillä oleva teos sisältää kolme ensimmäistä Mikko Mallikas -tarinaa: Mikko Mallikas on oikukas, Mikko Mallikas rakentaa helikopterin ja Mikko Mallikas panee töpinäksi.
