Matematiikka on hauskaa. Erityisesti logiikka ja joukko-oppi voivat olla hyvinkin viihdyttäviä matematiikan osa-alueita, ainakin mikäli professori Raymond Smullyaniin on uskominen. Liisan seikkailut Unohdusten metsässä, vampyyreiltä suojautuminen, lopullisen filosofian saari ja niin edelleen. Mikä tämän kirjan nimi on? sisältää miltei 300 sivua loogisia ongelmia viihdyttävään asuun puettuna. Pieninä annoksina nautittuna tästä arvoituskokoelmasta riittää hupia pitkäksi aikaa. Kaikkiin ongelmiin esitetään myös yksityiskohtaisesti perusteltu ratkaisu.
Kirja on suunnattu loogisista pohdiskeluista kiinnostuneille. Varsinaisia matemaattisia esitietoja kirjan lukeminen ei vaadi, ellei sellaiseksi sitten lasketa taipumusta kärsivällisyyteen ja tarkkaan analysointiin. Ihan perheen pienimmille ei kirjaa kuitenkaan ainakaan kaikilta osiltaan kannata tarjota – karkeasti arvioiden kohderyhmä voisi olla suunnilleen lukioikäisestä eteenpäin. Ammattimatemaatikon näkökulmasta luettuna Mikä tämän kirjan nimi on? tarjoaa edelleen mukavia haasteita. Kaikki ongelmat eivät suinkaan ratkea ihan ilman miettimistä, vaikka matematiikkaa ja matemaattista logiikkaakin olisi opiskellut aivan tosissaan. Lisäksi ongelmilla on myös oma pedagoginen arvonsa. Ainakin silloin tällöin tästä kirjasta saa mukavia lisätehtäviä tai jopa esimerkkejä oppituntikäyttöön.
Oma lukunsa kirjassa on siihen sisältyvät älykkäät vitsit ja kaskut sekä hauskat kommat ja kujeet, joita on otettu mukaan ilahduttavan paljon. Ne viimeistään todistavat, että ei matematiikan aina tarvitse olla kuivaa ja tylsää, vaan että siitä voi myös aidosti nauttia pilke silmäkulmassa. Smullyanin kirja on aito klassikko sarjassaan ja hyvästä syystä.