Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

Mikä meidät erottaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuonna 1968 pienessä Mallardin kylässä Louisianassa kuhistaan: toinen kadonneista Vignesin kaksosista on palannut takaisin! Desiree Vignes on ollut kadoksissa 14 vuotta, ja nyt hän on tullut takaisin. Mutta miksi hänellä on mukanaan yönmusta pikkutyttö? Eihän se millään voi olla hänen lapsensa, sillä Desiree ja hänen sisarensa Stella ovat esimerkillisiä mallardilaisia.

Koko Mallard on nimittäin täynnä valkoisia mustia, siis värillisiä ihmisiä, joiden ihonväri on kuitenkin sen verran vaalea, että he voisivat mennä valkoisesta. Näin on aina ollut. Vaaleus on Mallardissa pakkomielle, koska kylä on perus­tettu alunperin ihmisille, jotka eivät ole kelvanneet valkoisten joukkoon, mutta jotka eivät ole halunneet olla mustiakaan. Tämäkään kylä ei kuitenkaan tarjoa mustille tytöille – olkoon kuinka vaaleita tahansa – juuri sen kummempia tulevaisuudenkuvia kuin työskentelemisen valkoisten piikoina.

Kaksoset karkaavat matkoihinsa yhdessä, mutta lopulta heidän tiensä eroavat. Desiree elää elämänsä mustana, mutta Stella tarttuu tilaisuuteen mennä valkoisesta ja elää elämänsä nauttien kaikista etuoikeuksista, joita valkoisuuteen kuuluu. Millaiseen lopputulokseen nämä eri valinnat siskokset johtavat? Mitä valinnoista seuraa jälkipolville? Desiree nai mustaakin mustem­man miehen, jonka seurauksena tytär Jude on yöntumma ja pistää silmään kipeästi Mallardissa ja kaikkialla muuallakin. Stella taas nai valkoisen miehen ja saa valkoisen tyttären, Kennedyn.

Mikä meidät erottaa luotaa ihonväriä, valintoja, identiteettiä. Millaista on olla valkoinen, millaista on olla musta? Millaista on elää, kun koko oma identiteetti tuntuu itsellekin valheelta, josta voi koska tahansa jäädä kiinni? Miten nämä valinnat heijastuvat lapsiin? Mikä meidät erottaa etenee miellyttävän ripeästi ja kertoo tarinaa eri näkökulmista. Desireen, Stellan, Juden ja Kennedyn erilaiset elämät antavat kirjalle erilaisia sävyjä. Juden ystävien kautta kirjan identiteettikysymyksiin tulee myös queer-sävyjä.

Aiheen puolesta ei ole minkäänlainen yllätys, että Brit Bennettiä verrataan Toni Morrisoniin; kyllähän Mikä meidät erottaa tuntuu hyvinkin joltain, mitä Morrison olisi voinut kirjoittaa. Kirja on kerännyt mainetta ja kunniaa, mikä ei myöskään yllätä. Näin ajankohtainen ja mielenkiintoinen aihe, näin hyvin kirjoitettuna, eipä tämä voi kuin toimia. Hirveän suuri yllätys ei ole myöskään sarjadiili HBO:n kanssa, tästä kirjasta saa epäilemättä taitavissa käsissä todella hyvän minisarjan.

Mikä meidät erottaa on sujuva lukuromaani, joka soljuu vaivattomasti ja nostaa siinä sivussa esiin mielenkiintoisia, ajattelemisen arvoisia kysymyksiä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...