Yksi varmimmin vaietuista pöytäkeskusteluaiheista on uskonto. Yleisellä tasolla kirkon tekemiset ja tekemättä jättämiset tai paljastukset jonkin lahkon toimista saattavat herättää kärkkäitä mielipiteitä ja uskonnollisen yhteisön jäsenyydestä eroamisiakin, mutta henkilökohtaisesta katsomuksesta – siitä, mihin minä uskon – puhutaan vähemmän. Yhteiskuntatieteiden maisteri Eveliina Lauhio on koonnut kirjaansa tunnettujen suomalaisten ajatuksia heidän oman uskonsa ja maailmankatsomuksensa perusteista ja siitä, millainen heidän henkisen tai hengellisen kasvunsa polku on ollut.
Kirjan henkilöiksi on valikoitunut hyvin mielenkiintoinen joukko, muusikoista aivokirurgiin ja yrittäjistä meteorologiin. Hotelli- ja ravintolayrittäjä Päivikki Palosaari kertoo saavansa apua vanhalta intiaanipäälliköltä ja muilta henkioppailta, Päivi Räsänen Raamatun Jumalalta. Pekka Pouta ei luota uskonnollisiin johtajiin, mutta näkee silti valtionkirkon roolin merkityksellisenä ja hallittuna järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Osa toivoisi voivansa uskoa, mutta ei tunne saavansa vastauksia. Osa taas uskoo vain siihen, mikä on tieteellisesti todistettua ja rationaalista. ”Ateismi on älykkyyden merkki”, toteaa Tuomas Enbuske.
Kirjassa on oma osuutensa muun muassa etsimiselle, epäilylle, toivolle ja pyhälle. Näiden otsikoiden myötä kirjan henkilöt valottavat omaa katsomustaan paloina ja monesta näkökulmasta, mikä on teknisesti hieno ratkaisu. Luettuani Toni Wirtasen ja Pelle Miljoonan etsimisen vaiheesta, olin utelias jatkamaan heidän parissaan myös pyhän ja lopulta tuonpuoleisen käsittelyä.
Lauhion kirja haastaa lukijaansa miettimään omaa uskon perustaa ja oman avoimuuden rajoja kuulla myös toisenlaisia totuuksia. Kun eteeni sattui oikein provosoiva teksti ja aloin mielessäni väittää vastaan, iloitsin samalla erilaisuuden hyväksymisen harjoitteista. Jokaisella on oma totuutensa, ja sekin elämänikäinen prosessi.