J. S. Meresmaa: Mifongin perintö

Mifongin perintö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

J. S. Meresmaan esikoisteos Mifongin perintö on kunnianhimoinen aloitus kolmiosaisessa fantasiatarinalle, jonka juoni kietoutuu neljän Keisarin kirjan ympärille. Merontesin prinsessa Ardis on valtapoliittisista syistä luvattu vaimoksi Belonen kuninkaalle, mutta ennen avioitumistaan hän ehtii kohdata Keisarin kirjoja etsivän Danten, joka tekee häneen lähtemättömän vaikutuksen.

Pian Ardisille selviää myös, että hänen avioliittonsa taustalta löytyy monien salaisuuksien verkosto, jossa hän on vain yhtenä pelinappulana toteuttamassa mystisen salaseuran suunnitelmia. Kuinka kauas menneisyyteen nämä juonet ulottuvatkaan, ja mikä salaseuran lopullinen päämäärä on? Ardis ja Dante saavat huomata olevansa mukana hengenvaarallisessa seikkailussa, joka kietoutuu muinaiseen taruun marmosiineista ja maruaaneista ja huipentuu myyttisen olennon, mifongin, luolaan.

J. S. Meresmaa yhdistää romaanissaan sulavasti fantasiaa ja historiallista romaania ja onnistuu luomaan fantasiamaailman, johon lukijan on helppo uppoutua. Tarina kantaa koko kirjan läpi ja vaikka fantasian peruspiirteet ovat jo monesta tarinasta tuttuja, Meresmaa onnistuu luomaan niistä omaperäisen ja kiinnostavan versionsa.

Itse en ole mikään suuri fantasia-asiantuntija, vaan keskittynyt enemmänkin maagisen realismin suuntaan, mutta Mifongin perintö onnistui tahmean alun jälkeen koukuttamaan minut niin, että kirja oli luettava heti loppuun. Myös kirjan henkilöhahmot olivat ilahduttavia moniulotteisuudessaan ja hahmot tuntuivat jopa kehittyvän tarinan myötä.

Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, miten tarina ensimmäisen kirjan jättämistä jännittävistä asetelmista jatkuu. En halua kategorisoida kirjaa nuorten- tai aikuistenkirjaksi, sillä minusta se sopii molemmille. Mifongin perintö onkin kirja johon kannattaa tarttua, vaikkei fantasiafani olisikaan. Saattaa nimittäin yllättyä positiivisesti.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...