Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Austerin sisätarinakerronta, joka on tuttua jo muun muassa Sattumuksista Brooklynissa, saa Mies pimeässä -tarinassa surrealistisenkin ulottuvuuden, kun päähenkilö August Brill luo itselleen ja isänmaalleen rinnakkaistodellisuuden.
Eläkkeellä oleva kriitikko August Brill on tyttärensä talossa toipumassa auto-onnettomuudesta, ja unettomina öinä mieleen pyrkii ikäviä ajatuksia eletystä elämästä ja lähestyvästä kuolemasta. Niiden karkottamiseksi Augustin päässä alkaa syntyä vaihtoehtohistoria, jossa kaikki onkin toisin. Yhdysvallat ei ole Irakissa eikä 9/11 ole tapahtunut. Rinnakkaistodellisuus alkoi vuoden 2000 presidentinvaaleista, joiden seurauksena Yhdysvallat on ajautunut sisällissotaan. Rinnakkaistarinan päähenkilö Owen Brick on ansassa, josta vapautumisen ehtona on Tehtävä.
Kirjan todellisuudessa Augustin seurana on tyttärentytär Katya, jolla on oma murheensa, kun poikaystävä Titus on Irakissa raa’asti murhattu. Surrealistinen siirtymä syntyy, kun rinnakkaistodellisuuden ihmiset tunkeutuvat oikeaan maailmaan. Brickin tehtävä onkin salamurhata August. Spekulatiivinen, scifiä lähenevä sisätarina on mallikkaasti rakenneltu.
Kirjan loppukolmannes tapahtuu oikeassa maailmassa. Auster lohduttaa lukijaa kuin pahasta unesta heräävää lasta. August Brillin mielenmaisema asettuu reaalimaailmaan, kun hän kertoo Katyalle elämäntarinaansa, reflektoiden siten sisintään.
Teoksen voi lukea yksilöiden tarinana: kaikilla on haavansa, ja elämä olisi voinut mennä toisin. Yksilötasolla voi Augustin yötarinassa nähdä ulkoistetun itsemurhan fantasian ja siinä taas yhteiskunnallisen kommentin – epäilemättä Austerin poliittinen pointti on, että ulkoinen sota ”tarvittiin” maan säilyttämiseksi sisäisesti yhtenä.
Lue seuraava omalla vastuulla. Jos Matkoja kirjoittajankammiossa –kirjan nimi ei vielä spoilaa, minä spoilaan.
Iäkäs mies on lukittuna pieneen huoneeseen. Ovesta ei pääse mihinkään eikä ikkunasta näe mitään. Mies liikkuu vaivalloisesti, tarkkailee taantuneena ruumiintoimintojaan ja ihmettelee, kuka on ja missä on. Nimikin on enteellisesti herra Blank. Vanhuuden ja dementian dystooppinen kuva? Tai: Anna on tuomassa hänelle aamiaista. Kuin Kafkan Oikeusjuttu? Kyllä tavallaan. Herra Blankia syytetään hirveistä rikoksista. Yksi ja toinen henkilö käy muistuttamassa häntä hänen aiheuttamistaan onnettomuuksista ja jopa murhista, lopulta tulee lakimieskin mappeineen.
Yksi vierailijoista on David Zimmer. Bingo – Illuusioiden kirja! Valpastunut lukija tunnisti sitten muitakin tuttuja, esimerkiksi Quinnin ja Sillmanit New York -trilogiasta. Oma juttunsa on kirjan sisäkkäistarina, Blankin pöydällä oleva käsikirjoitus, jonka kirjoittaja on hörönlörökirjailija TRAUSE, tietysti anagrammi. Kun henkilövirta herra Blankin huoneen ja pään läpi taukoaa, tämä kertaa kammiossaan myös omaa historiaansa. Kirjoituspöydän tuoli keinuu lapsuuden leikkihevosen lailla. Blank tekee havaintoja yksinkertaisista asioista, nimeää uudelleen, näkee sensuroimatta.
Auster itsekö se siellä kammiossa kärvisteleekin? Onpas kirjailijantyö patologista hommaa! Blank on vieraidensa edessä ymmällään ja häpeissään. Mutta nämä antavat hänelle anteeksi: ilman Blankia heitä ei olisikaan, Blankin ansiosta he ovat kuolemattomia. Herra Blankin pöydällä on jopa heidän valokuviaan. Milloin joku on ottanut valokuvan henkilöstä jota ei ole olemassakaan? Sellaista se on, kirjailijantyö.
Jos ei ole Austerin tuotannon ystävä ja tuttu, kirjoittajankammio saattaa tuntua sekavalta ja sisäsiittoisuudessaan ärsyttävältäkin. Minä kuitenkin viihdyin. Kuin olisi kirjailijan aivopoimuihin kurkkinut. Suosittelenkin kirjaa myös ja erityisesti kaikille kirjoittamista harrastaville.